Vasemmistotaiteen paradoksi, -eli nykytaidekritiikin kritiikki

Helsingin Sanomien mielipide-osastolla julkaistiin keskiviikkona 30.9.2020 kahden taiteilijan allekirjoittama vastine lehden pääkirjoitukseen 13.9. jossa käsiteltiin erilaisia näkemyksiä taiteen tehtävästä. Myönnän, etten ole tutustunut alkuperäiseen pääkirjoitukseen, mutta tämä ilmeisesti vasemmistotaiteilijoiden avaus aiheeseen oli niin kummallinen ja kammottava, että haluan sitä vähän avata. Mielipideosion kirjoitus on julkaistu nimellä ”Taiteen ei välttämättä tarvitse julistaa mitään” ja sen ovat allekirjoittaneet kuvataiteilijat Minna Henriksson ja Martta Tuomaala.

Kumpikaan taiteilijoista ei sano minulle mitään, mutta heidän edustamansa vasemmistolaiset näkemykset puolestaan kertovat minulle hyvinkin paljon. Onko tosiaan niin, että kaikkeen, aivan kaikkeen, mihin nykyvasemmistolaisuus koskettaakin, siitä tulee kuolinisku, jämähdys ja taantumus ja kyseisen asian täysi haltuunotto, jolloin mitään muunlaisia näkökulmia ei oteta huomioon. Nimenomaan nykyvasemmistolaisuus ja siihen hitsattu poliittinen korrektius ovat jo tuhonneet komedian, erityisesti standup-komiikan ja poliittiset satiirit, se tuhoaa elokuvan ja kirjallisuuden, kun se vaatii fiktiivisiinkin henkilöihin diversiteettiä, vähemmistöjä ja vasemmistolaista maailmankuvaa.

Tilannekomiikan tilalle on saatu feministiset kiroiluiltamat.

Kirjailijat ja elokuvaohjaajat ovat vasemmiston hampaissa, jos heidän fiktiiviset hahmonsa eivät kelpaa nykyvasemmiston fanaattisiin muotteihin. Nykyvasemmisto on tuhonnut oivaltavan ja sarkastisen yhteiskuntakriittisen tilannekomiikan ja sketsiviihteen, joiden tilalle olemme saaneet feministiset kiroiluiltamat ja muut poliittisesti korrektit myötähäpeää aiheuttavat perfomanssit, joiden terävintä kärkeä on irvailla Donald Trumpille, persuille ja rasistinatsifasisteille, ylistää BLM-liikettä ja Hillarya ja siihen täytyy aina sisällyttää kuukautisveri tai joku muu erite, jota sitten pidetään taiteena ja ihastellaan kuin pikkulapsi omaa kakkaansa.

Tätä nykyvasemmistolaisuuden valtavirtaa, jossa nyt elämme, tullaan toivottavasti tulevaisuudessa kutsumaan pysähtyneisyyden ja älyllisen taantumisen aikakaudeksi, kun poliittiset agendat viedään jopa opetussuunnitelmiin. Ja sorvataan kaikkialle vasemmistolaista maailmankuvaa ja konsensusta, ettei saa olla olemassa mitään muuta kuin vasemmistolaisuus ja vain vasemmistolaisuus. Sekä tiede että taide näivetetään nykyvasemmistolaista ideologiaa mukailevaksi. Siihen tämä taiteilijoiden hengentuotos taiteen olemuksesta sopii kuin kirkkovene vasemmistolaisen naiskansanedustajan profiilikuvaksi.

”Oikeistolainen taide on mahdottomuus.”

Minna Henriksson haluaa korjata pääkirjoituksessa olleen oman lausumansa, jota HS on käyttänyt muodossa: ”Nykytaiteen on oltava vasemmistolaista, koska oikeistolainen taide on mahdottomuus, oksymoron.” Tästä taiteilija on pahastunut, sillä hänen alkuperäinen lausumansa on koskenut oikeistolaista nykytaidetta. Siis Henriksson on oikeasti sitä mieltä, ettei oikeistolaista nykytaidetta voi olla edes olemassa. Henriksson pohtii nykytaiteen olemusta ja toteaa, että oikeistolainen nykytaide on mahdottomuus, mikäli nykytaide määritellään edistykselliseksi, uuteen ja tuntemattomaan kurkottavaksi.

Taiteilijat Henriksson ja Tuomaala ovat huolissaan viime aikaisesta julkisesta keskustelusta, jolla poliittinen taide määritellään tai jätetään määrittelemättä. Poliittinen taide mielletään allekirjoittaneiden mielestä usein aiheettomasti ja perusteettomasti vasemmistolaiseksi, kuten myös HS:n pääkirjoituksessa. Ja vaikka taiteilijat mainitsevatkin hiekkalaatikkokeskustelun asian tiimoilta ja itseänsä brändäävät taiteilijat kaupallisen edun tavoitteluna ja osoittavat kritiikkiä keskustelun suuntaan, krittikiltä kuitenkin jää terävin kärki puuttumatta, sillä he itse astuvat nykyvasemmiston nykytaiteen paradoksiin, jossa he itse ovat oksymoron, mahdottomuus.

Nykyvasemmistolaisuus on niin fanaattinen ja kaikkeen sidoksissa oleva ilmiö, joka tukahduttaa kaiken entisen alleen niin tieteessä, taiteessa kuin yhteiskunnassa. Nykyvasemmistotaiteilijat eivät kykene edes käsittämään taiteilijaa, joka ei olisi nykyvasemmistolainen. He ovat oman maailmankuvansa sokaisemia ja omasta hyveellisyydestään niin sokaistuneita, etteivät he näe malkaa taiteensa ytimessä. He kieltävät oman ideologiansa nimissä kaikki muut ideologiat. Olen aivan varma ettei taidegallerioihin, näyttelyihin ja teatterilavalle ole mitään asiaa ilman voimakkaan vasemmistolaista agendaa. On oltava nykyvasemmistolainen, muuten ei ole edes ihminen saati taiteilija. Jos perussuomalainen lähettää käsikirjoituksen kustantajalle ja sanoo saatekirjeessä olevansa perussuomalainen, tämä käsikirjoitus todennäköisesti menee suoraan deletoitavaksi eikä sen lähettäjälle lähetetä edes ”kiitos mielenkiinnosta kustantamoamme kohtaan”-kirjettä.

Henriksson ja Tuomaala jatkavat: ”Itse näemme vasemmistolaisen taiteen tekemisen keskiössä olevan syvällisen paneutumisen aiheeseen, ja vastuullisuuden, jolloin ihmisiä, ihmisryhmiä ja muita elollisia olentoja kunnioitetaan eikä esineellistetä. Vasemmistolaisesti sitoutuneeseen taiteeseen kuuluu myös kyky ottaa vastaan kritiikkiä, kyky kuunnella, halu oppia uutta sekä pyrkimys oppia virheistään.”

No nyt olemme oksymoronin ytimessä! Taiteen eräs funktio on olla radikaalia, herättelevää, puhuttelevaa ja jopa loukkaavaa. Taide lakkaa olemasta taidetta, jos sen pitää vastata nykyvasemmistolaista narratiivia, jonne mukamas myös vastuullisuus ja eettisyys täytyy sotkea! Sitten puhutaan kriittisyydestä ja kyvystä kuunnella, vaikken ole milloinkaan elänyt yhtä ahdistavassa ja tukahtuneessa ilmapiirissä, jossa kaikki yhteiskunnallinen, kriittinen keskustelu jatkuvasti typistyy nykyvasemmistolaisuuden ahtaaseen maailmankuvaan, jossa kaikkien on käveltävä jatkuvasti kananmunankuorilla, ettei kenenkään tunteita vaan loukata. Tälläisessä ilmapiirissä minkäänlaisen vapaan ja puhuttelevan taiteen tekeminen menee täysin mahdottomaksi ja taiteesta tulee vain pelkkää nykyisten arvojen ja maailmankuvan kaupallista mielistelyä, jolla kalasteellaan hyväksyntää ja selkääntaputuksia samanmielisiltä taiteilijakavereilta. Ja yhtä hampaattomia ovat nykytaidekriitikot, joiden kritiikki on nykyvasemmistolaista, joka ihailee nykyvasemmistoa.

”Omien etuoikeuksien tunnistaminen ja tunnustaminen lukeutuvat vasemmistolaisen taiteen toimintatapoihin oikeaoppisuuden sijasta. Tällainen taide voi olla monimuotoista, eikä sen välttämättä tarvitse julistaa mitään.” Voin vain arvella mitä ”etuoikeuksia” kirjoittajat tällä tarkoittanevat, mutta nykyvasemmistolaisen narratiivin mukaan, rohkenen arvella sen tarkoittavan tätä mystistä ”valkoista etuoikeutta” ja ”heteronormatiivisuutta” ja kaikkea siihen liittyvää, jolloin ilmeisesti kaikki edellämainittu taide on vähempiarvoista kuin vähemmistötaide, jollaista myös enemmistötaiteilijoiden on tuotettava ollakseen vasemmistolaisia rohkeita nykytaiteilijoita? Ja ollaksemme aivan tarkkoja, eikö myös nykyvasemmistolaisuus itsessään ole etuoikeus tai jopa välttämättömyys, tullakseen hyväksytyksi taiteilijana!

Nykytaide oman itsensä irvikuva.

Jotenkin tuntuu aivan turhalta sanahelinältä julistaa jotakin etuoikeuksien tuntemisesta ja tunnustamisesta tässä yhteydessä. Sallikaa minun nauraa! Tällainen taide on pystyynkuollutta, epäluovaa ja kaikkea mitä taiteen ei pidä olla. Taiteen pitää olla vallankumouksellista, innovatiivista, nykyvasemmistolaisuutta arvostelevaa radikalismia. Nykytaide onkin nykyvasemmistolaista, pysähtynyttä, tylsää ja ennalta-arvattavaa. Nykyvasemmisto kuristaa itse itsensä hengiltä ja yhtä hengettömäksi se samalla tekee koko nykytaiteen, jota tuotetaan täysin hengettä istumaan nykyvasemmistolaiseen maailmankuvaan. Näin ollen se on itsensä irvikuva, eikä ole millään tavalla edistyksellistä, saati uuteen ja tuntemattomaan kurkottavaa. Nykytaide on paikallaan pyristelevää nöyristelyä ja mielistelyä.

Ja kuin vielä alleviivatakseen nykyvasemmiston nykytaiteen paradoksia, samassa 30.9. ilmestyneessä HS:ssä on kulttuurisivulla nykyvasemmistolaista maailmankuvaa halaileva ”taidearvostelu” vastuullisesta ja eettisestä, ihmisarvoja loukkaamattomasta taidenäyttelystä, jonka koko arvostelu ei ole arvostelua, vaan fanittamista ja ihailua.

Kyseessä on nykyvasemmistolaisen nykytaiteen nykyisyyden ilmentymä Viggo Wallensköldiltä ja hänen sukupuolten moninaisuutta esittävät teoksensa, jotka eivät voi puhutella kuin nykyvasemmistolaista vähemmistöä ja tuskin kovin suurta osaa edes tästä kohderyhmän vähemmistöstä. Mutta silti oletusarvona lienee, että jokaisen nykytaiteen tai ylipäätään taiteen ystävän pitäisi käydä ihailemassa näitä hengentuotoksia. Teokset ovat rumia ja naiivistisia, nykytaidenarratiivia kumartelevia ja teosten arvostelu menee pilkulleen saman kaavan mukaan:

”Galleria Halmetojassa esillä olevat Viggo Wallensköldin ihmisyyden moninaisuutta esittävät muotokuvamaalaukset ovat historiaa havisevasta ilmiasustaan huolimatta jälleen ajankohtaisia.” Arvostelussa hehkutetaan. Että mitä? Historiallisesta ilmiasustaan huolimatta jälleen ajankohtaisia? Teokset ovat aivan uunituoreita, tehty tänä vuonna 2020. Eli milloin ne eivät olleet ajankohtaisia? Jälleen ajankohtaisia? Mitä ihmettä tällä tarkoitetaan? Uunituoreita teoksia suoraan nykyvasemmiston maailmankuvasta! Vaikka niissä käytettäisiinkin historiallista muotokuvamaalausta muistuttavaa tapaa, nämä eivät ole historiallisia maalauksia, vaan nykymaalauksia, enkä mitenkään jaksa uskoa niiden tulevaisuudessa nousevan historiallisiksi teoksiksi jonnekin Halosen ja Järnefeltin rinnalle.

”Wallenskjöldin teokset on tuotu galleriaan silmällä pitäen tämän vuoden Prideä, jonka aikana muistetaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä. Suomessa keskustelua käydään lisäksi transihmisten ihmisoikeuksista ja translakiuudustuksesta.” Niinpä niin, nykyvasemmistolainen taide alleviivaa itseään. ”Kaunis hahmo poseeraa maalauksessa Aamu (2020) penis ja pyöreät rinnat paljaana. Toisaalla Matruusi (2020) on sonnustautunut tyylikkääseen kesäasuun (oletettavasti mekko, mutta teoksen kuvaa ei ole jutussa mukana) ja Isän (2020) pitkät paksut hiukset hulmuavat muotokuvassa valtoimenaan.” No, isän hiukset eivät hulmua, tuuli hulmuttaa hiuksia, isä istuu hiukset valtoimenaan, mutta koska näyttelyä koskeva kritiikki, ei ole kritiikki vaan esittely, se kuvailee kaikkea nykyvasemmistolaisen hehkutuksen hengessä. Ja jos kerran kyseessä on aamu, eikö erektiossa oleva penis ilmentäisi teoksen henkeä paremmin? Siinä olisi vallankumouksellisuutta, että äidillä on erektio! Olen hyvin pettynyt teoksen lepotilassa olevasta peniksestä.

Nykyvasemmistolaisesta taiteesta ei voi koskaan syntyä mitään vallankumouksellista, puhuttelevaa ja uudistavaa.

Juuri tämänkaltainen nykyvasemmistolainen nykytaide sortuu oman ideologiansa sokeuteen, kun se ripustaa gallerioidensa seinille tällaista täsmätuotettua tiettyä kohderyhmää – nykyvasemmistolaisuutta – alleviivaavia teoksia ja pitävät niitä vallankumouksellisina sensaatioina, vaikka ovat pikemminkin se kuuluisa keisari ilman vaatteita. Nykyvasemmistolaisesta taiteesta ei voi koskaan syntyä mitään vallankumouksellista, puhuttelevaa ja uudistavaa, sillä sen henkenä on vain olla poliittisesti miellyttävää, sievää ja söpöä ja tukahtunutta.

Nykytaide on kuollut. Tarvitaan uuden radikalismin renessanssi, ja sen voi tehdä vain oikeistolaisen nykytaiteen esiinmarssi, joka pyyhkii takapuoleensa nykyvasemmiston nykytaiteen.

4 Comments

  1. juha
    5.10.2020 15:39

    Olipa hyvä kirjoitus kertakaikkiaan!

    Vastaa
  2. Orang Utang
    5.10.2020 16:12

    A-Pu-Va!

    Sitä minä vaan, että mitkä sinfoniat ovat vielä sallittujen listalla ja pitäisikö historian saastuttamat äänilevyt tuhota. Voisiko joku julkaista luettelon kielletystä musiikista vai onko sallittua käyttää Stalinin kieltolistaa. Hänellähän oli tunnetusti korkea musiikillinen valta päättää hyvän ja huonon musiikin välillä.

    Pitäisikö levykokoelma tuhota? Olisiko minun parempi soittaa suoraan hätäkeskukseen, ettei saasta pääse leviämään, kuin yrittää itse tuhota levyjä, koska prosessissa saattaa syntyä haitallisia ilmastokaasuja joiden seurauksena meren pinta nousee ja kaikki hukumme viemärilietteeseen.

    Vastaa
  3. Two Dads - homopedofilian mainokset
    5.10.2020 16:16

    Ketkä kaappisatanistit levittävät ällöttäviä pedofiilian, homopedofilian ja homouden normalisoinnin mainoksia ”two dads” eli kaksi isää. Lienee tyhmiä kauppiaita, jotka yrittävät myydä ko. merkin ähkymuroja hyllyissään. Pelkkä näky vie ruokahalun pariksi tunniksi. Two Dads perhe oli valtamedian lemmikkiaihe jenkeissä, kunnes pari vuotta myöhemmin adoptoimansa pikkupoika paljastui sekä isien että isien seurapiirin homopedofilian uhriksi dark-netistä löytyneistä videoista. Siitä valtamedia ei uutisoinut, vaan sensuroi paljastuneet faktat suojellen pedofiilejä.

    Vastaa
  4. Kalergi-suunnitelma
    5.10.2020 20:25

    Kulttuurimarksisteiksi metamorforfoituneet kommunistit toteuttavat RAPPIO-taiteensakin kautta seuraavasta löytyvää 11 kohdan perusohjeistustaan neuvostobolsevismin ajoilta:

    ”Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon”,
    http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

    eli kuten Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg kiteytti Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman:

    ”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top