Maahanmuuttovirasto irtisanoo seitsemän vastaanottokeskuksen sopimukset. Sen lisäksi virasto supistaa kolmen vastaanottokeskuksen paikkamäärää.
Noin 1 400 ylimääräistä paikkaa
Tänä vuonna Suomeen on tullut uusia turvapaikanhakijoita noin puolet vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Koronapandemian aikana Suomen rajoilla on jätetty vain yksittäisiä turvapaikkahakemuksia.
Vähäisestä hakijamäärästä huolimatta Maahanmuuttovirasto ei ole tehnyt pandemian aikana uusia lakkauttamispäätöksiä. Vastaanottojärjestelmässä varauduttiin koronaviruspandemiaan järjestämällä ylimääräisistä paikoista keskuksiin mahdollisesti tarvittavia karanteeni- ja eristystiloja.
Kaikkien nykyisten vastaanottokeskusten toiminta on ollut yleisesti ottaen hyvää. Lisäksi keskukset ovat pystyneet toimillaan estämään koronan leviämistä, ja haastavissa tilanteissa on tehty hyvää työtä, kertoo vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen.
Kevään koronavirustilanteen myötä vastaanottokeskusten käyttöaste on nyt selvästi tavoiteltua noin 90 prosenttia alhaisempi. Vuoden loppuun mennessä Maahanmuuttovirasto arvioi käytössä olevan noin 1 400 ylimääräistä paikkaa.
– Meillä on oltava vapaita paikkoja toisaalta uusien turvapaikanhakijoiden varalta ja toisaalta siltä varalta, että koronatilanne vaikeutuisi uudelleen. Yhteiskunnalla ei kuitenkaan ole varaa suureen määrään käyttämättömiä paikkoja, kertoo Nuutinen.
Muutokset vastaanottojärjestelmässä
Maahanmuuttovirasto on päättänyt irtisanoa loppuvuoden aikana seitsemän keskuksen sopimukset ja supistaa kolmen keskuksen paikkamäärää.
Vastaanottokeskukset, joiden sopimukset irtisanotaan:
- Jämsän VOK, syyskuun loppuun mennessä. 170 paikkaa
- Kemin VOK, joulukuun loppuun mennessä. 200 paikkaa
- Lieksan VOK, joulukuun loppuun mennessä. 150 paikkaa
- Siilinjärven VOK, joulukuun loppuun mennessä. 200 paikkaa
- Mänttä-Vilppulan VOK, joulukuun loppuun mennessä. 200 paikkaa
- Punkalaitumen VOK, joulukuun loppuun mennessä. 150 paikkaa
- Hangon VOK, joulukuun loppuun mennessä. 150 paikkaa
Paikkamäärien muutokset:
- Rovaniemen VOK. Vähennys 68 paikkaa syyskuun loppuun mennessä. Uusi paikkamäärä on 200.
- Kristiinankaupungin VOK. Vähennys 50 paikkaa syyskuun loppuun mennessä. Uusi paikkamäärä on 200.
- Tampereen VOK. Vähennys 50 paikkaa joulukuun loppuun mennessä. Uusi paikkamäärä on 200.
25.6.2020 13:50
Ikävähän tässä on se että kun nuo suljetaan niin niissä oleskelleen henkilöt sijoitetaan vuokra-asuntoihin joiden kustannukset maksaa veronmaksaja. Ovathan ne olleet VOK:eissakin veronmaksajien kontolla, mutta sen jälkeen ne häiävät harmaaseen massaan eikä niiden liikkeitä enää valvota senkään vertaa kuin VOK:eissa.
Jos joku sanoo että minulla on ennakkoluuloja niin varmasti onkin. Kun vertaan näitä esim. Aasian venepakolaisiin niin väitän että muutkin tutnevat samalla tavalla. Minulla ei ole ainuttakaan pahaa sanottavaa aasialaisista. Ja tiettävästi niillä ei ole Suomessa yhtään raiskausta takana. He ovat ahkeria, työllistävät itsensä ja perheensä, ja ovat osa suomalsita yhteiskuntaa. Toisin kuin eräät. Vai mitä mielikuvia itse kullekkin syntyy näistä kahdesta paikasta saapuneista muslimeista? Osa aasialaisista tännetulleista kun on niinikään muslimeja.
25.6.2020 20:55
Syksyllä 2015:kin olivat vokit valmiina 32500:lle läpsyttelijälle ilman, että ainakaan minä olisin tiennyt. Joten ei voi nytkään luottaa, että luetellut vähennykset tehtäisiin. Toimintaa ehkä ajetaan alas tai jätetään kytemään pienemmälle liekille odottamaan uutta ryntäystä.