Veikko Wallin kiittää Ilmari Nurmista asiallisesta valtuuston kokouksen johtamisesta

Tampereen kaupunginvaltuuston eilisessä kokouksessa syntyi poikkeuksellisen tunteita nostattava kalabaliikki valtuutettu Veikko Wallinin vastustaessa aloitetta kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta Tampereelle.

Twiitissään tänään Veikko Wallin (PS) antaa kokouksen puheenjohtajalle, kansanedustaja Ilmari Nurmiselle (SD) tunnustusta kokouksen tasapuolisesta johtamisesta kiihtyneessä tilanteessa.

Eilisestä Tampereen valtuuston kokouksesta. Ilmari Nurminen toimi puheenjohtajana asiallisesti. Rajoittava tekijä oli valtuuston ohjeistama 3 minuutin kertapuheaika, joten jouduin ottamaan useita puheenvuoroja. Ilmari toimi siis oikein ja antoi minun sanoa sanottavani. Veikko Vallin, Twitter 26.10. 2021

Wallinin sitaatit ruotsalaisen poliisin avautumisesta ulkomaalaisperäisestä rikollisuudesta olivat mm. Jukka Gustafssonin (SD) mielestä jopa kansainvälisten normien vastaisia. Vasemmiston valtuustoryhmä oli jopa uhannut kokouksesta poistumisella, jos Wallin jatkaa puheenvuorojaan.

Tampereen Vasemmisto tuomitsee Veikko Vallinin ihmisvihamieliset puheet, joissa hyökätään eri ihmisryhmiä vastaan kiihottavasti räikein kielikuvin. Valtuustoryhmämme poistuu kokouksesta kaikkien valtuutettujen voimin, mikäli suoranaisen rasistinen puhe ei lopu.

Näinpä Tampereella. Rohkenemmeko katsoa ja kuunnella wallinia itseään, mistä sanoista kanssavaltuutetut kimpaantuivat? Video alempana.

9 Comments

  1. vallininkaveri
    26.10.2021 14:40

    Hyvä Wallin! Juuri oikeaa puhetta ja nämä millä alkaa nuppi vinkumaan todellisuudesta, niin menköön muualle vinguttelemaan.
    Suomalaisten edustajien (valtuutetut -edustajat) ovat vain suomalaisten asialla turvallisuudessa ja sisällössä. Näille muille ei ole paikkaa päätöksenteossa.

    Vastaa
    1. Obelix
      26.10.2021 17:36

      ”Hyvä Wallin! Juuri oikeaa puhetta ja nämä millä alkaa nuppi vinkumaan todellisuudesta, niin menköön muualle vinguttelemaan.”

      Niin, mistäköhän tällainen ”vinguttelu” johtuu pohjimmiltaan? Ettei johtuisi vaan siitä, että jokainen siellä henkisesti uus-vasemmistolaiseksi latautuneessa valtuustosalissa tiesi tasan tarkkaan – sen tiesi myös ns. porvari-osasto – että Wallin puhui totta! On suorastaan säälittävää, että Wallinin totuuden puhumisesta seurasi tuollaiset kollektiiviset ITKIJÄISET! Ei voi muuta kuin todeta kaikille itkijäisiin osallistuneille: Kyllä hävettää näin suomalaisena _maasyntyisenä_ kuulla tuollaista tekopyhää ja valheellista piipitystä!

      Vastaa
  2. Kalergi-suunnitelma
    26.10.2021 14:55

    Viher- ja muut kommunistit ovat Suomen tuho!

    Vastaa
    1. juha II
      28.10.2021 03:54

      Kuten Junes Lokka sanoo: ”ULI-ULI!” sekä kutsuu heitä ”Retardeiksi!”

      Tuo etä-ämmä on aivan surkea. Opintomatka Ruotsin nk. ”haavoittuville aluielle” tekisi hyvää, vaikka keskellä päivää. Selitykset kyllä tiedettäisiin, mutta ”kohtaamiset” olisivat kyllä enemmän kuin tarpeen eli ”paksusta yläpilvestä” reaalimaailmaan.

      Tuollaiset ämmät tuhoavat koko maan sairaalla ”hoivavietillään” aivan kuten on jo käynyt esi-historiallisella kaudella ennenkin.

      Me miehet voimme syyttää molemmista vain itseämme!

      Vastaa
  3. murre iisakki riepunen
    26.10.2021 15:20

    Eliitin ummistaessa silmät tulevalta kaaokselta, siitä puhuminen halutaan vaientaa, ivahuutojen säestyksellä. Jopa väkivalloin länsimaihin tunkeutuvat henkilöt eivät tule maamme työpaikkoja täyttämään, pelisalit, kahvilat sekä kelan toimiston vakiasiakaiksi tulevat, kaupunkien keskustan asunnot varataan heidän perheen käyttöön, eipä seisoskele tunkeutuja asuntojonossa, ei leipäjonossa, etuilee kaikissa niissä jonoissa joihin kantasuomalainen joutuu ajanvaraamaan ja kiltisti vuoroaan odottaen, ja silmät kosteina seuraa lauman tunkeutujia ohi kiilaavaan, äänekkäästi mölisten.

    Vastaa
  4. Totuus sattuu
    26.10.2021 15:46

    Hui mikä hirvittävä uhkaus: Joudunko nyt lähtemään tästä kokouksesta pois !!! Ihan pelottaa. Aurinko laskee, sudet tulee….

    Mutta joo… Valtuutetut ovat todella etääntyneet kansasta ja normaaliarjesta jos tällainen puhe järkyttää ja on liian tuskallista kuulla.

    Vastaa
  5. seant
    27.10.2021 18:39

    Tämä sama asia tuli Ruotsissa tutkijoiden taholta, kun piti tutkia raiskaajien profiilia, mutta heille oli yllätys, että valtaosalla on maahanmuuttajatausta.
    Nyt heitä syytetään tästä tutkimuksesta.
    https://samnytt.se/professor-rakade-upptacka-att-de-flesta-valdtakter-begas-av-invandrare-riskerar-atal/

    Vastaa
  6. juha II
    28.10.2021 03:47

    ”Aikoina jolloin valhe on vallalla. Totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko!”

    George Orwell (-1903-1950).

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      28.10.2021 08:38

      ”Vääryys ei vallitse,
      miksi? Oi miksi?
      -Jos se vallitsee,
      sit’ ei kutsuta siksi.”

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top