Vihaisia sanoja puhunut vartija sai joululahjan poliisilta: POTKUT

Vartijana työskennellyt mies sai potkut työstään saatuaan ensin käräjäoikeudelta tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Lounais-Suomen poliisilaitos on irtisanonut työntekijän, jonka ei katsota soveltuvan vartijan tehtävään. Laitoksen mukaan henkilön toiminta ja mielipiteet ovat poliisilain määrittelemien perus- ja ihmisoikeuksien sekä poliisin arvojen vastaisia. Hänet on välittömästi pidätetty virastaan irtisanomisajaksi.

Satakunnan käräjäoikeus  15. lokakuuta oli tuominnut vartijana poliisivankilassa työskentelevän keski-ikäisen porilaismiehen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.  Tuomittu teko oli tapahtunut vuosina 2018-2020 Facebookissa, jossa vartija oli julkaissut ainakin uutislinkkejä, koskien Oulussa vuonna 2018 tapahtuneita seksuaalirikoksia, arabiankielistä ajo-opetusta, ja ulkomailla tapahtuneita rikoksia. Mies oli julkaistessaan maininnut työskentelevänsä poliisissa. 50-päiväsakon tuomio on lainvoimainen.

Tuomion perusteella henkilön ei katsota virkamiehenä käyttäytyneen asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Lisäksi hän on kaksi kertaa aiemmin saanut varoituksen virkamiesoikeudellisessa käsittelyssä.

”Vartijan työtehtävät liittyvät asiakkaiden vartiointiin ja huoltoon. Henkilön taustan takia virantoimituksen jatkaminen poliisivankilassa voi vaarantaa kansalaisten turvallisuuden. Turvallisuuden lisäksi meidän on kaikissa tilanteissa varmistettava myös vankilassa olevien asiakkaidemme tasapuolinen kohtelu”, sanoo Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Risto Lammi.

Tuomioperusteita lähemmin tuntematta en voi arvioida, paljastiko sakkotuomittu some-kirjoituksissaan työnsä yhteydessä saamiaan salattavia tietoja, esm. tilastoja joidenkin ihmisryhmien rikos-aktiviteeteista, vai johtiko hän yleisöä harhaan vähättelemällä rikoksista aiheutuvaa uhkaa, vaarantaen näin lukijoiden turvallisuuden.  -Onhan esm. rikollisjengi vaarallisempi kuin vaikkapa löyhä kaveripiiri.

Defund police!” -sotahuutoa kiljuvien ulkomaisten pro-kriminaalien julkinen sympatisoiminen tulee ainakin minulle mieleen, jos pitää kuvitella poliisin palveluksessa olevan syyllistyminen mielipiderikokseen, mutta ehkei mielikuvitukseni moiseen riitä.

Tietolähteet:

4 Comments

  1. Pate
    23.12.2020 23:52

    Niinpä niin. Mutta pian saamme värinää sekä uutta näkökulmaa sekä vartijoihin että poliisiin. Se näkökulma tosin on poikkeava länsi arvoista. Päinvastainen tapaus olisi johtanut tai johtaa siihen, että vartija olisi palkittu. Presedentin kunniamerkillä. Valkoinen ruusu yms.

    Vastaa
  2. Sensuroimaton Totuus
    23.12.2020 23:55

    Poliittinen poliisi -kansan vihollinen

    Vastaa
  3. Merceeri
    24.12.2020 00:35

    ”Vartijan työtehtävät liittyvät asiakkaiden vartiointiin ja huoltoon. Henkilön taustan takia virantoimituksen jatkaminen poliisivankilassa voi vaarantaa kansalaisten turvallisuuden. Turvallisuuden lisäksi meidän on kaikissa tilanteissa varmistettava myös vankilassa olevien asiakkaidemme tasapuolinen kohtelu”?

    Voi hyvä tavaton tätä typerän tosikkomaista byrokraattista uusiokieltä: vankilassa olevien asiakkaidemme..….mistä hemmetistä lähtien vangitut, häkkiin pakotetut vangit ovat muuttuneet asiakkaiksi? Ellei sitten tämä ko. poliisipäällikkö tarkoittanut tuomittujen ”asiakkaiden” – ilman painostusta – rientäneen asiakkuudestaan iloiten häkkiin, kaltereiden taakse, hyvästä turvallisuudestaan itseään onnitellen?

    Vastaa
  4. juha.
    24.12.2020 13:07

    Suvakki on paljon vaarallisempi kuin totuuden puhuja virkakunnassa. Mutta tietäähän sen nykysuomessa. Epärehellinen pitää olla, sillä onhan Sanna Marininkin ”hallitusohjelma” kasattu kokonaan sen varaan!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top