Järki käteen kehitysavussa ja maahanmuutossa


Joka ikinen aikuinen ymmärtää, että täysin vastuuton väestönkasvu ja yhtäläillä järkeä vailla oleva rahan kaataminen kehitysapuun -josta suuri osa menee korruptioon ja aseisiin- vain heikentää kolmansien maiden tavallisten kansalaisten asemaa. Mutta jos joku, ellei itse ole musta, uskaltaa arvostella niin johan alkaa rasismikortit/-liput liehua. Samaan aikaan myös todellakin jokainen noista ”heiluttelijoista” tietää, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.” Suomen jakama, myös holtiton, kehitysapu, samoin kuin koko Lännen, tulee meidänkin osalta vähintään puolittaa tämän uuden eduskunnan aikana ja seuraavan tulee jälleen puolittaa niin, että hätäapua, nälkä yms. katastrofia lukuunottamatta vuonna 2031 valittava eduskunta ei tarvitse nähdä edessään mitään kehitysapulukuja.

Antakaa Afrikan seisoa omilla jaloillaan

Gambian presidentti sanoi tuossa pari vuotta sitten maassaan vierailulla olevalle Ranskan presidentti Makronille tiedotustilaisuudessa,että ”lopettakaa kehitysapu ja antakaa meidän itse kehittää itseämme. Meidän on jo aika seisoa omilla jaloillamme.” Totisesti asia on juuri noin. Afrikan väestönkasvu on niin valtavaa, että se syö maanosasta kaiken ja levittäytyy myös Euroopaan ja tekee täällä saman. Totta kai siitä on apua jos/kun tyttöjä koulutetaa,n mutta se ei riitä ja se on liian hidas keino rajoittaa nykymenoa. Väestönkavuun on YK:n luotava yhteiset ja sitovat säännökset nopeasti ja elleivät säännöt kelpaa niin sitten on sanktioitava. On otettava käyttöön kahden lapsen politiikka, jossa tietenkin senkin soveltamisessa on sallittava terveen järjen käyttö, eli esim. jos jollakin on yksi ja tulee kaksoset niin sitten tulee, mutta muutoin kaksi. Ai, että on kallista, kun pitää valvoa (Kiina pystyi valvomaan niin yhden, kuin kahden lapsen politiikkansa ja kiinalaisia oli tuolloin suunnilleen saman verran kuin nyt on afrikkalaisia). No voi paljon kallimmaksi tulee niin taloudellisesti, sosiaalisesti, ympäristöllisesti ja ihmimillisesti, kun meitä on miljardeja ja miljardeja liikaa.

Virallisesti Suomen maksama kehitysapu tälle vuodelle on 1117 miljoonaa, mistä puuttuu yhtä ja toista siihen verrataavaa. Kehitysapuna voidaan myös pitää sitä yli 3000 miljoonaa joka kuluu vuosittain tänne turvapaikanhakijoina tulleisiin pääosin 20-40 vuotiaisiin nuorehkoihin miehiin, joista suuri osa on luku-, kirjoitus-, ammatti-, kieli- ja tapataidottomia ja uskonnoltaan muslimeita. Heitä saapuu nimenomaan niistä maista joissa ei ole sodittu enää vuosiin, kuten erityisesti Afganistan, Irak, Somalia.

Suomi ei ole koko maailman sosiaalitoimisto

Suomen kansa äänesti uuden eduskunnan 2.4.23 ja vaalissa ennen muuta ne puolueet joilla on enemmän tai vähemmän kriittinen asenne hulvattomaan kehitysapuun ja ovien auki pitämiseen ”sepposen selällän” voittivat, kontrolloimattoman muuttoliikkeen ja taivaisiin kohoavan kehitysavun kannattajat hävisivät, suhteellisesti eniten Vasemmistoliitto ja Vihreät. He ovat nyt muodostamassa hallitusta, RKP on poikkeus ja totisesti hinkuu vihervasemmistolaista hallitusta takaisin, mutta koska Keskusta ilmoitti, että se ei sellaiseen, eikä muuhunkaan hallitukseen lähde, niin sellaista ei tule ja nyt RKP on sitten päättänyt, jos ei sentään marssia ulos Orpon hallituksen ”synnytystalkoista,” koska tietää, että jos kaaduttaisiin sinipunaan, niin Orpo ei menisi siihenkään ”kuin Strömsöössä” sillä tuohon vaihtoehtoon ei tarvittaisi RKP:tta. Koska Kokoomuksen, SDP:n ja Vihreiden voimat riittäisivät enemmistöhallituksen muodostamiseen. Mutta ennen muuta RKP:n asenteessa on hankalaa se, että hallituksen liikkeelle lähtö on RKP:n vuoksi viivästynyt ja se on tehnyt kiukuttelemisellaan asiat itselleenkin hankaliksi. Sitä paitsi, vaikka puolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Andres Adlercreutz puhuvat kuin vihreät ja kommunistit niin tosiasia on se, että Pohjanmaan RKP:n väki on paljolti samoilla linjoilla kehitysavun ja holtittoman maahanmuuton suhteen kuin Perussuomalaiset. Tietenkin Suomi pitää kiinni kansainvälisistä sopimuksista, mutta meillä niin kuin kaikilla muillakin mailla on oma tulkintamme niiden soveltamisesta. Tarvittaessa erimielyydet ratkaistaan kansainvälisissä tuomioistuimissa, ei Vihreiden puoluetoimistossa, eikä RKP:n nuorisojärjestössä. Me emme missään nimessä lopeta kansainvälistä yhteistyötä, päinvastoin se lisääntyy koko ajan, mutta me emme todellakaan voi olla koko maailman sosiaalitoimisto.

Me käytämme jo nyt yli kohtuuden varojamme, niin kehityspuun kuin myöskin yllämainittujen ei-pakolaisten ylläpitoon, niin on päivän selvää, että meidän on kiristettävä vyötä, niin kehitysavun, kuin täällä oleskelevien muualta tulleiden ylöspidon suhteen, sitä kiristetään myös nk. kantasuomalaisten kohdalta myöskin, eikä näin ollen voi olla niin, että täällä tulijat ovat vapaamatkustajia. Varsinkin, kun olemme maailman löyhäkätisin etujenjakaja, siis etenkin tänne tuhansien kilometrien päästä, monen turvallisen, mutta nuukemman maan läpitulleiden suhteen. Uuden hallituksen on myös selvitettävä vastikkeelisen sosiaaliturvan antaminen ja etenkin koskien maassa oleskelevia. Suomen on kertakaikkiaan aika laittaa myös niin kehitysapu ja maahanmuuttokysymykset järjelliselle kantille. Meillä ei ole mitään syytä rahoittaa ilmaista ylläpitoa maassamme, jopa sadoille tuhansille, eikä meillä ole mitään resursseja ylläpitää Afrikan diktatuureja kehitysavun varjolla.

3 Comments

  1. Tehdäänkehitysmaayhdessä
    7.6.2023 17:43

    Uskotko Sinä Seppo , että äänestämällä voi vaikuttaa? Uskotko jenkkien äänestysjärjestelmään (Domination) ? Uskotko tuon imperialistivaltion vasallivaltion äänestysjärjestelmään? Minä en

    Vastaa
  2. Voi voi
    7.6.2023 17:51

    Hyvä artikkeli, mutta saa nähdä, että voittaako järki – epäilen. Se voittaa vasta silloin, kun on liian myöhäistä ja pudotaan kuiluun.

    Vastaa
  3. Jotain rajaa
    7.6.2023 20:10

    Afrikkalainen presidentti tyrmää kehitysavun – uskomattoman hieno puhe! [teksitetty suomeksi]

    https://www.youtube.com/watch?v=8zqScRa_Ypw&t=41s

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top