Islamistiset maat, ennen muuta Iran ja Irak ovat johtoa myöten ”repineet housunsa” ja myös ruotsinliput ja jopa polttaneet Ruotsin lähetystön, koska muutama heiltä lähtenyt käännynnäinen on polttanut ja potkinut koraaneja Ruotsissa ja Tanskassa.
Eilen maanantaina 31.7.23 peräti 57 muslimimaan edustajat kokoontuivat tuomitsemaan koraanin ”häpäisemisen”. Aikaisemmin juurikin Iranista ja Irakista on kuulunut ääniä joiden mukaan muslimien pitäisi ryhtyä sotatoimiin Ruotsia vastaan. Yhteiskokouksessa ei kuitenkaan moista vaadittu, koska jopa Teheranissa ja Bagdadissa ymmärretään, että sotatoimet Ruotsia vastaan olisivat sodanjulistus koko lännelle ja se kamppailu olisi nopeasti ohi ja siihen osallistuneet islamistiset maat pommitettaisiin kiviaikaan. On hyvä, että muslimimaiden valtiojohtajat käsittivät lopulta, että muutaman koraanin potkiskelu ei -de facto- oikeuta miljoonien ihmisten joukkotuhoon, vaikka kovin esim. Iranin johtoa polttelisi päästä sotimaan jotakin vastaan jonnekin -nythän aika on kulunut naisten hirttämisissä, ruoskimisissa ja kymmenien vuosien vankeustuomioiden jakamisissa.
Mutta jos/kun ”sotatoimia” on ainakin siirretty, niin ongelmaksi on noussut kasvava terrorismin uhka, on se sitten valtiojohtoista, tai esim. jihadistien piiristä tulevaa tai yksittäisten hörhöjen provokaatioita. Asia mitä vielä Pohjoismaissa ei ole koettu ovat itsemurhapommittajat, on oletettavaa, että myös nämä tulevat. Kun esimerkiksi meillä, vaikka naamiointi on yleisellä paikalla kielletty, siihen ei puututa ja se on kiistaton kuolemiin johtava uhka. Nyt poliisit, kaikki epäilyttävä tutkittavaksi, oli sitten kantis tai ulkomaalainen.
Suomen vihervasemmistolla dilemma
Niin kuin hyvin tiedämme vihervasemmisto suhtautuu viileästi uskonnollisiin kysymyksiin niin tosin moni ei-sosialistikin. Mutta meillä on ainoana pohjoismaana pykälä rikoslaissa joka tekee rangaistavaksi ”uskonrauhan häirinnän” jota taas ei ole mitenkään tarkasti määritelty, mutta jota sovelletaan uskontoa ”halventaviin” tapauksiin. Vihervasemmistolle ongelman tuottaa se, että laki on vanha ja vanhanaikainen ja vain muutama meistä etelään oleva maa noudattaa jotain vastaavaa, kuten uskonasioissa erittäin konservatiivinen Puola, eikä vihervasemmisto haluaisi olla osa mitään sellaista ”rintamaa” jonka ”taistelutoverina” on nyky-Puola.
Toisaalta tuo konservatiivinen lakipykälä pyyhkii kengänpohjansa sananvapauteen, mutta vihervasemmisto joka on osoittanut olevansa lämmin ja läheinen ystävä islamisteille on iloinen-yhdessä Ylen, Helsingin Sanominen ja MTV:n kanssa (päätellen niiden uutisoinnin toistuvasta sävystä sananvapautta ja samalla koraanin polttajia vastaan) siitä, että meillä siis on rangaistavaa, jos joku julkisesti polttaa koraanin, eikä sellaiseen tekoon missään nimessä anneta viranomaisten lupaa, päin vastoin, kuin muissa pohjoismaissa. Vihervasemmistolle em. medioineen on käynyt toteen se, että ”jos kumartaa yhteen suuntaan niin pyllistää toiseen”. On päivän selvää, että sananvapaus ja islam ovat täysin sovittamattomassa ristiriidassa keskenään ja vihervasemmisto yrittää kiemurrella siinä välissä. Viime vuosina on tosin käynyt julkiseksi, että vihervasemmistolle muslimien nöyristely on monin verroin tärkeämpää, kuin sananvapauden puolustaminen.
Hallitus: poistakaa uskonrauhapykälä ja laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
Pykälät kunnianloukkauksestaja solvaamisesta riittävät.
Me olemme kristitty mutta liberaali ja demokraattinen osa länttä, eikä voi olla niin, että meillä lainsäädäntö on valjastettu puolustamaan uskontoa ja meidän tapauksessa ennen muuta islamia, kristittyjen Jumala ei siitä horju, vaikka joku saisi päähänsä poltella kuinka monta raamattua tahansa, luulenpa, että Hän vain ajattelisi, että ”no, pääsitkös mieliteostasi, onko nyt hyvä mieli, mene tuopposelle, että rauhotut”. Mutta koska näin on, on myös kysyttävä, että onko islamin kannattajilla epäuskoa, kun ovat niin kovin herkkiä kirjansa kanssa. Raamattujen, koraanien taivvaikka talmudien polttaminen on tietenkin turhaa ja typerää mutta semmoiselle ei pidä antaa isompaa merkitystä kuin sille kuuluu, eikä missään nimessä käyttää sitä väkivallan välineenä.
Laki joka tulee poistaa on ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan”. Se on myös laki joka on tehty nimen omaan muslimien vuoksi ja ennen muuta siksi, että vihervasemmisto saisi heidän äänensä Suomessa. Missään päin Eurooppaa, sitten II-maailmansodan juutalaisvainojen ei ole ollut mitään näyttöä ”kiihottumisesta” mitään kansaa tai kansanryhmää vastaan. On todellakin outoa, että maassamme on laki jonka perusteella voidaan tuomita ilman näyttöä. Kysymys on pohjimmiltaan, että halutaan rajoittaa sananvapautta mikä on ollut aina olennaista vasemmistolle ja viimeiset pari vuosikymmentä vihernatseille joiksi vihreät näyttävät kuoriutuneen ylimielisessä vihassaan tavallista kansaa, rahvasta kohtaan, elitismi on kukkeimmallaan kuin koskaan.
Orpon hallituksen olisi hyvä ymmärtää, että periksiantaminen ruokkii itseään
Muiden pohjoismaiden hallitukset eivät anna periksi muslimimaiden, niiden järjestöjen, imaamien tai nuorisojoukkojen painostuksen edessä, sananvapautta ei kertakaikkiaan muissa pohjoismaissa tulla tuhoamaan, vaikka Suomessa vasemmistovaikutteiset hallitukset ovatkin niissä vaikuttaneiden ”hyödyllisten idioottien” avulla saaneet meille aikaan nuo ”matelupykälät”.
Täytyy nostaa hattua muille pohjoismaille, että ne eivät suostu Iranin, Irakin tai edes Turkin marioneteiksi. Se että Ruotsi suostui Turkin pyytämiin terroristilakien tiukennuksiin johtui siitä, että hallitus oli jo valmistelemassa niitä.
On ilmeistä, että jos jossain pohjoismaassa tapahtuu islamistinen terroriteko tässä ilmapiirissä niin sitten alkavat kaikkialla karkoitukset, eikä siinä enää kierrätetä tp-hakemuksia minkään raastuvan kautta vaan sitten lennetään. Tästä ovat varmasti hyvin tietoisia viisaimmat noista muslimimaiden johtajista, tosin se viisaus ei ulotu Suomen vihervasemmistoon ja sen äänenkannattajiin, vaan ne jatkavat päivästä päivään, aamusta iltaan, pyhää arkea, propakandaansa, mutta niin kuin olemme nähneet, vain osa kansasta niitä kuuntelee, lukee ja katselee, saatikka ottaa tosissaan, enemmistö ei korvaansa lotkauta noille toistuville valheille.