Vihreiden viime aikaista riehuntaa asiassa kuin asiassa on peilattava vallankin kevään lopun ja kesän alun tapahtumiin.
Vastaukset tämän päivän kysymyksiin eivät löydy tulevaisuudesta, koska sitä ei vielä ole, vaan historiasta ja kohtalaisen tuoretta epäonnistumisen historiaa Vihreillä riittää: Vihreät olivat suosionsa kukkuloilla neljä vuotta sitten 2017 heinäkuussa, kun gallupit lupasivat puolueelle jopa 17-18 %:n väliin nousevaa kannatusta ja toiseksi suurimman puolueen asemaa. Ja vihreät julistivat olevansa tulevien vaalien jälkeen ”pääministeripuolue”.
Oulun joukkoraiskaukset käänsivät kelkan alamäkeen
Syksyllä 2018 Oulussa tapahtuneet, ja kuolemaankin johtaneet, vihreiden ”suojattien” tekemät joukkoraiskaukset veivät vihreitä alaspäin vauhdilla. Kun vielä runsas vuosi aiemmin puolue oli nousemassa jopa 40 paikkaan eduskunnassa, ja suosiollisten galluppien mukaan 30 paikkaa olisi ollut mahdollista kevään 2019 vaaleissa ja 25 paikkaa ”aivan varma ”.
Mutta noiden ihmiskuntaa vastaan tehtyjen rikosten ja ennen muuta rikollisten puolustelu/selittely karkotti vihreistä neljännesmiljoonan potentiaalista äänestäjää, ja paikkoja Pekka Haaviston johtamat vihreät saivat lopulta 20, eli vajaassa kahdessa vuodessa puolue oli ”onnistunut” sössimään 20 mahdollista eduskuntapaikkaa. Taitaa olla Suomen ennätys.
Mitään ei kuitenkaan opittu
Kun Haavistosta tuli ulkoministeri, niin hän rupesi puoliväkisin roudaamaan Suomeen ISIS-naisia ja näiden jälkeläisiä. Ja heille tietysti on hankittu messevät oltavat. Muualla Euroopassa ISIS-naisia on tuomittu ehdottomiin vankeusrangaistuksiin muutamasta vuodesta aina liki kymmeneen vuoteen. ISIS-terroristien hyysäminen ärsytti ihmisiä.
Eikä vihreille tietenkään riittänyt, että Haaviston todettiin perustuslakivaliokunnassa toimineen laittomasti vaan he yrittivät poliittista vaikuttamista sielläkin. Asia jonka tiedämme sopimattomaksi ja mahdottomaksi.
Katastrofi kunnallisvaaleissa
Vihreät menettivät noin kymmenen prosenttia suhteellisesta kannatuksestaan ja pari prosenttiyksikköä koko maassa. Mutta ongelma on siinä, että puolue kuvitteli nostavansa kannatustaan reilusti maan suurimmissa kaupungeissa. Kävi kuitenkin päin vastoin, ja puolue menetti kannatuksestaan juuri niissä: 15-20 prosenttia ja 4-5 prosenttiyksikköä.
Etenkin Turussa mutta myös Helsingissä ja Tampereella Vihreät uhosivat ottavansa pormestarien paikat: Ei tullut yhdessäkään, tuli vain nokkiin ja rajusti. Jo kunnallisvaaleja ennen vihreät olivat menettäneet aiemmin itsellään pitämänsä nuorisovaalien kärkipaikan ja romahtivat kolmanneksi. Ja ilmeisesti eniten harmitti Espoon tulos, kun voittajaksi nousi Perussuomalaiset ja Vihreät jäivät myös Kokoomuksen taakse.
Myytti vihreistä ”nuorison puolueena” murtui !-se elää enää Hesarin, Maikkarin ja Ylen vihertoimittajien unelmissa.
Myös Vihreiden itselleen ottaman moraalinvartijan viitan Vihreät vastahakoisesti ja sadoin selityksin luovuttivat, koska olivat perustamisestaan lähtien vastustaneet poliittisia virkanimityksiä ja kas: Poliisiministeri, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo, nimitti päähakijoista selvästi köykäisemmän eli Kirsi Pimiän sisäasiainministeriön kansliapäälliköksi. Se niistäkin periaatteista.
Eikä Vihreiden kruunua kirkastanut myöskään se, että Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja ja todella lukuisiin rikoksiin ja rikkomuksiin syyllistynyt ja eduskunnalta potkut saanut Tytti Yli-Viikari paljastui vihreäksi. Ja muuan vihreiden kunnallisvaaliehdokas -noin 35 vuotias mies- osoittautui pedofiiliksi.
Kohta kai on sovellettava yhtä soinismia: ”Missä EU siellä ongelma” ja muutettava se muotoon : ” Missä rikos, siellä vihreä”.
” Viimeinen taisto”
Vihreät ja varsinkin Suomen vihreät koittivat EU:n metsästrategian muuttaa sellaiseksi, että meidän metsistämme ja luonnostamme olisi tullut kelottunutta karahkoiden harmaata merta, josta ei olisi ollut iloa eikä hyötyä kenellekään, paitsi ehkä vihreille jotka mitä ilmeisimmin rakastavat kuolleita metsiä ja kutsuvat tuota äärimmäisen surullista näkyä ”luonnon monimuotoisuudeksi”.
Minulla on tapana vastata, kun olen ulkomailla ja joku kysyy minkälainen maa Suomi on? Suomi on maa josta 70 prosenttia on metsää, 30 prosenttia vettä ja lopulla asutaan. No, kuitenkin EU:n kaikista luonnonsuojelualueista 70 prosenttia sijaitsee Suomessa ja maa-alastamme jo yli 12 prosenttia on suojeltua, eli yli 40 000 neliökilometriä. Miettikääpä sitä niin vihreät kuin muutkin.
Mutta edellä kerrotusta huolimatta vihreät ja myös Vasemmistoliitto halusivat museoida meidän ”vihreän kultamme”. Ja EU parlamentin kokoomuslainen jäsen Sirpa Pietikäinen, tosin viime mainittua ei ole voinut enää vuosiin erottaa vihreistä, eikä juuri Vasemmistostakaan. Suosittelen lukemaan Sirpan kolumneja jos verenpaine uhkaa vajota liian alas.
Onneksi koko muu puoluekenttä sosiaalidemokraatteja myöden seisoi yhtenä miehenä kuin ikihonka puolustaen suomalaisia metsiä, metsänomistajia ja metsäteollisuudesta leipänsä saavia sekä kaikkia puun parissa työskenteleviä ja samalla Suomea, suomalaisia ja suomalaisuutta. Nostan hattuni korkealle kaikille näille!
Muuten vihreiden ex-puheenjohtaja Ville Niinistö suorastaan riehaantui puolustelemaan EU:n alkuperäistä täysin asiantuntematonta paperia jopa siinä määrin, että haukkui oman puolueensa puheenjohtajankin liiasta löysäilystä. No,Ville vissiin suojelisi Suomen suomalaisiltakin.
Ehkä Villen olisi syytä keskittyä vaan olemaan Vihreiden todennäköinen presidenttiehdokas seuraavissa vaaleissa. On nimittäin niin, että Haaviston syntilista on mittaamaton, eikä Pekka paralla ole mitään mahdollisuuksia seuraavissa presidentinvaalissa, ja jopa vihreät ymmärtänevät sen.
Vihreiden kannatus oli kunnallisvaaleissa 10,6 %:a ja pari viikkoa myöhemmin julkaistussa eduskuntavaaligallupissa 10,3 %:a. Virhemarginaali oli tuossa Ylen teettämässä mielipidetiedustelussa 1,9 %:a suuntaansa. Ja, kun puolueen kannatus on menossa alaspäin, niin on mahdollista että vihreiden tukijoita löytyy enää runsaat kahdeksan prosenttia ja jos pudotus on tuota luokkaa tästä eteenpäinkin niin niin seuraavissa vaaleissa Vasemmistoliittokin on näyttänyt sille perävaloja näin ollen Vihreät kisaa ”mutasarjassa” yhdessä RKP:n, KD:n ja Liike Nytin kanssa 5-6 prosentin kannatuksella.
Seppo Huhta
19.7.2021 23:19
Tässä taannoin ehdotti joku virheä, että pitää ruveta puhumaan enemmän miesten juttuja. Esim. metsästyksestä, kalastuksesta ja silleen. Eipä taida sekään naula vetää, niin ovat jo asiansa sössineet. Ja kun siellä viherstalinistien porukoissa on akkavalta niin MIEHET kiertävät porukan kaukaa. Varsinkin ne metsästystä ja ampumaurheilua harrastavat.
19.7.2021 23:28
”Ville vissiin suojelisi Suomen suomalaisiltakin.”
Tottakai suojelisi suomalaisilta, koko muu maailma on kyllä tervetullut touhuumaan ihan mitä haluaa.
En kyllä usko että EU:n ”metsädiili” olisi kovin hyväksi Suomelle muuttunut, vaikka sitä vähän muutettiinkin. EU:sta kun ei Suomeen mitään hyvää tule, nyt eikä koskaan.
20.7.2021 00:04
Vihreitä ei kenenkään pidä äänestää, eivät he ymmärrä mitään luonnosta tai metsänhoidosta puhumattakaan. Onneksi tosiaan EU ei kieltänyt avohakkuita ja aiheuttanut tyvilahojen metsien lisäämistä, sekä pystyyn kuolleita ja maassa mätäneviä puita kanssa. Nuo luonnonsuojelualueiden metsät on aina huonossa kunnossa ja kaatuneita puita täynnä. Samoin noilta leviää hyvin kirjanpainajat ja muutkin. Kaataa pitäisi nuokin. Muuten Ohisalo viime kesänä keksi jopa, että tavallinen ukkosmyräkkä oli ”sään ääri-ilmiö”. Kyllähän tämä SDP, joka kovasti haluaa patteriautoja on myös Vihreät 2 puolue.
20.7.2021 00:36
Ihmis-/kansalaisvastainen toiminta ei kanna pidemmän päälle. Lopulta heikkolahjaisimmatkin huomaavat, että oman edun tavoittelija puolue tuhoaa maamme.
20.7.2021 13:25
Hyvä kommentti Pikulta!
”Ihmis-/kansalaisvastainen toiminta ei kanna pidemmän päälle. Lopulta heikkolahjaisimmatkin huomaavat, että oman edun tavoittelija puolue tuhoaa maamme.”
Kunpa sosiaalidemokraatti Sanna Marinkin vielä kertoisi selkosuomeksi, mitä pitävät sisällään – tarkennettuna – hänen käyttämänsä hyytävän kryptiset termit: Päätösperäiset Työpaikat??? Systeeminen Muutos???? Ja Vihreä Siirtymä???
Mene ja tiedä, mutta minulla on ko. termien kryptatusta sisällöstä hyvin ikävä hytinä – koska ne ovat yhtä salaisia, kuin *Koiviston Konklaavin Juonet*, jotka puolestaan – osin – julistettiin salaisiksi 100:ksi vuodeksi. Joten ja täten en voi mitenkään uskoa, että esim. Systeemisestä Muutoksesta tai Vihreästä Siirtymästä riittäisi _riittävän_ tasapuolisesti hyvää kaikille suomalaisille. Mikäli tämä terminologia avautuu suomalaisille niiden käyttöönoton jälkeen, niin silloin niihin on jo myöhäistä äänestämällä vaikuttaa, koska Marin voi vedota siihen, että ne perustuvat kansainvälis-diplomaattisiin, turvaluokiteltuihin, eli salassa pidettäviin sopimuksiin.
Ps. Eihän yllä mainitun (sosialisti)demokraatti-konklaavin kylmäsydäminen ”herrakerhokaan” kertonut kohteilleen etukäteen, että millaisen kaiken kattavan kavalluksen he aikovat tiettynä ajankohtana tehdä…ja miten? Onko kellään mitään syytä uskoa, että tämä uuden polven poliitikko-pesue olisi yhtään vähemmän kylmäsydäminen, kuin edeltäjänsä? Minusta tämä uusi pesue on jo seuraavalla levellillä, eli monta hyytävän kylmää pykälää kylmäsydämisempi, kuin oppi-isänsä.
20.7.2021 15:29
Päätösperäiset Työpaikat???
Esim. Muutaman kaupungin kaavoitustoimessa olen noita huomannut. Kaavoitetaan esim. pienteollisuus- tai kaupanalue, johon on kaavoitettu vaikkapa 10 000 työpaikkaa. Siinä on päätetty, että sinne tulee 10 000 työpaikkaa!!! Totuutta ei ikinä kerrota montako työpaikkaa sinne lopulta tuli. Eikä sitäkään, jos alueelle rakennetaan esim. hypermarketti, niin ostavien ihmisten rahan määrä on edelleen sama. Eli muualta kauppoja suljetaan, kun asiakkaat menevät uuteen kauppaan.
Samoin päätösperäsesti voidaan päättää perustettavaksi erilaisia tutkimuslaitoksia vaikkapa tuottamaan (viher-bolshevistista) tutkittua tietoa ilmaston muutoksesta ja MaTu:jen ahdingosta/tilanteesta. Noissa työskentelevät veroelätit ovat päätöperäisissä työpaikoissa.
Systeeminen Muutos???? Ja Vihreä Siirtymä???
Kansalaisista tulee vihervero-orjia, joiden koko elämä ja työpanos menee (viher-bolshevistisen) valtaeliitin luksuselämän kustantamiseen (aamiaiset, kaukomatkat, sähköpyörät, Vogue-jutut, jne., jne…).
20.7.2021 07:22
Vihreät ovat alunalkaenkin olleet marginaalinen protestipuolue, jonka tarkoitus on ollut edistää luonnonsuojelua ja ekologista elämäntapaa. Jos vastustetaan jätteiden dumppaamista luontoon tai raskasmetallien suoltamista ilmakehään, ei siinä ole mitään pahaa. Jokainen 80-luvulla elänyt muistaa Ruhrin happosateet ja metsäkuolemat. Ongelma vihreissä on siinä, että heidän agendansa on muuttunut ja agendaan on ujutettu uusia elementtejä, kuten kehitysmaalaisten pelastaminen siirtämällä niiden väestö elämään meidän sosiaaliturvalla, ilmaston muutos ja sukupuoluneutraalius, jotka ovat epärealistisia, utopistisia tai oikeammin dystopisia agendoja. Mihinkään käytännön tasolla olevaan ongelmaan vihreillä ei ole ratkaisua eikä osaamista. Koulutuslupauksella he saivat edellisissä kunnallisvaaleissa nuorilta äänivyöryn, mutta sekään ei toteutunut, eibätkä he sitä edes yrittäneet ajaa.
20.7.2021 09:03
”As someone who lived under communism for most of my life, I feel obliged to say that the biggest threat to freedom, democracy, the market economy and prosperity at the beginning of the 21st Century, is not communism or its various softer versions. It was replaced by ambitious environmentalism.” Vaclav Klaus, Tšekin ex-presidentti.
Kommunismi on suurin uhka ihmiskunnalle.. tämä aivosyöpä on tuottanut tuhoa ja kuolemaa tällä planeetalla enemmän kuin mikään sota, luonnonkatastrofi, pandemia tai muu vastaava kauheus. Kommunismi = kuolema.
Paras ratkaisu näille viherkommunisteille on että perustavat utopiansa Guayanan metsiin ja nauttivat Kool-aidia keskenänsä. .
20.7.2021 11:56
Vihreän aatteen alkuperäisenä tarkoituksena oli päätyä luonnonmukaiseen elämistapaan. On kuitenkin päädytty luonnon vastaiseen elämistapaan ottamalla luonnottomuus ja tietämättömyys luonnonlaeista toimintaperiaatteiksi.
20.7.2021 22:10
Aikoinaan n. 60 vuotta sitten, kun meidän mökin peräpellon laidalta alkoi kymmenien kilometrien laajuinen erämaa, jossa oli metsiä joita ei ollut koskaan hakattu. Siellä kun ei ollut silloin teitä eikä jokiakaan ja näin ollen ei puuta pitkien taipaleiden takaa voinut kuljettaa. Siellä usein hiihtelimme sen aikaisilla hupailulla eli tervastulilla tikun nokassa käristettiin lhakönttejä ja nokikahvia keitettiin. Myrskyjä niitä oli täytynyt olla ennenkin, koska näitä juurakoita oli joka paikassa. Männyn tervaksiset juurakot olivat hyviä tulipaikkoja. Niitä kun kirveellä vähän lastusi paloivat sähäkästi. Keloja oli paljon. Ei ne puut vanhuuttaan olleet keloituneet, vaan kuolleet melko nuorina ja pääasiassa tervasroson sairastuttamina. Kelojahan ei muista puista tulekaan. Koivu pökkiintyy ja romahtaa muutamassa vuodessa ja kirjanpainajan kalvama kuusikaan ei pitkään kestä pystyssä. Salamoiden pirstomia puita oli myöskin ja jonkilaisten strombien pyörittämiä aukkoja, joissa puita oli vääntynyt korkkiruuville. Kilpikaarnapetäjikköjä oli syntynyt, kun tuli oli polttanut nuoren kasvuston, mutta ei ollut yltänyt latvapaloksi isoihin mäntyihin. Yleiskuva oli sekava ryteikkö. Ainoastaan nämä mäntykankaat olivat selväpiirteisiä ja raikkaita. Metsähallitus rakensi teitä ja kämppiä ja avohakkuut olivat ainoa hoitomuoto. Näitä aukkoja olin jopa istuttamassa ja nyt ne on jo taas hakattu ja uusittu ja komeat metsät kasvaa jälleen.
21.7.2021 00:10
Vihreät ovat yksiselitteisesti DDR:n synnyttämä terroristijärjestö, joka tekee terrorismia pehmeimmin menetelmin kuin punainen armeijakunta teki Saksan Liittotasavallassa 1970-luvulla. Vihreätkin olivat ensisijassa suunnattu Länsi-Saksan talouselämää vastaan haittaamaan taloudellista kasvua mukamas luonnonsuojellusista syistä johtuen.
Jos luonnonsuojelu olisi ollut todenteolla luupin alla. Olisi se pitänyt aloittaa DDR:stä itsstään ja kaikista sosialistisista maista mukaanlukien aina Kiinaa myöten.
21.7.2021 14:32
”Vihreätkin olivat ensisijassa suunnattu Länsi-Saksan talouselämää vastaan haittaamaan taloudellista kasvua mukamas luonnonsuojellusista syistä johtuen.”
Niin piilostallareiden, (jotka lymyilevät joka puolueessa) kuin vihreidenkin yms. vasureiden käsittämätön ja JATKUVA menestyminen _Suomessa_ perustuu vain siihen, että Suomen PORVARIT lähtivät heikkouttaan ja moraalittomuuttaan stallareiden ja ”vihreiden” leikkiin mukaan, koska molemmilla oli ja on sama agenda, eli käydä kansalaisten kukkarolla, kuristavan laillisen pykäläviidakon ja valheiden levittämisen avulla.
Tästä agendasta johtuu porvareiden ja vasurien hämmästyttävä keskinäinen kisailu ja sopuisuus, lue; mikään ei Suomessa muutu….onko se sattumaa – no ei varmasti ole, koska suomalainen vasemmisto ja porvaripolitiikka on pelkkää turhanpäiväistä jäsentenvälistä teatteria ja saamatonta varjonyrkkeilyä – Suomen Kansan Tappioksi.
Turhanpäiväisen, jäsentenvälisen teatterin ja saamattoman varjonyrkkeilyn paljastaa pelleilyksi jo se, että vasureiden ja porvareiden joukosta löytyy puolueiden puheenjohtajina ja ministereinä niin mitättömiä luonteita ja karaktäärejä, joiden olisi mahdotonta menestyä itsenäisesti – ”vapailla markkinoilla”, ilman valtamedian suomaa media-aikaa ja ilmaista toverillista apua.