Vihreiden vaalitappio

Pääkirjoitus

Vihreiden itsensä lisäksi heidän tappionsa oli suoranainen sätkyvaltamediallekin. Ja, kun ei sitä voida selittää Helsingillä. -Kuka kielsi muualla maassa äänestämästä vihreitä sankoin joukoin.

Tämä tulos, 7,4 %:a annetuista äänistä, on suhteellisesti noin 36 %:a vuoden 2019 eduskuntavaaleissa saavutetusta tuloksesta, ja tappio on toinen peräkkäinen, ja juuri siellä Helsingissä se oli kuntavaaleissa suurin. Ja kuka muka takaa sen, että jos Helsinki olisi ollut mukana,  Vihreät olisivat silloinkaan säilyttäneet kuntavaalien kannatuksensa. Se ei ole mitenkään uskottavaa.

Vihreiden kannatus on laskenut eduskuntavaaleista 4,1 %:a keskimäärin, melkein 2 kymmenystä per kuukausi jo liki kolmen vuoden ajan. Tämä tarkoittaisi ”tasaisen vauhdin taulukolla” 6,2 prosenttia, eli ensi vuoden eduskuntavaaleissa Vihreiden kannatus jäisi 5,3 prosenttiin, eli hyvässä lykyssä ainakin RKP ajaisi ohi, jopa KD.

Paikoissa tuo tulos tarkoittaisi kahdeksaa kansanedustajaa, eli tappiota tulisi 12 paikkaa nykyiseen verrattuna. Tuolla tuloksella Vihreitä edes Vasemmistoliitto ei haluaisi hallitukseen -kalmanhaju tarttuu- ja tuskin edes Vihreät itse. Liki kaikki Vihreät satraapit ovat myöntäneet, että syy löytyy peilistä. Tämä on poikkeuksellista ylimielisyydestä -syystäkin- syytetyn puolueen nimihahmoille. Ja oman toiminnan arvostelu on ollut jopa raa’an puoleista.

Esimerkiksi puolueen ex-puheenjohtaja Touko Aalto sanoi mm., että ” Ei vihreitä auta, vaikka juoksisimme piirissä kädet ylhäällä ja huutaisimme ”ilmastonmuutos, ilmastonmuutos”.

Tärkeä asia mutta ei maailman ainoa asia. Toinen Vihreiden kärkiteema on ollut ”tasa-arvo”, mutta meille muille se ei ole suinkaan näyttäytynyt naisten ja miesten tasa-arvon edistämisenä, vaan esimerkiksi maahan tunkeutuneiden paperittomien ”oikeuksien” vaatimisena, -ja isis-naisten maahan rahtaamisena vähävaraisten suomalaisten kustannuksella.

On totta, että Vihreät halusivat Sote-keskustelussa nostaa esiin nuorten mielenterveysongelmia, mutta kukapa ei halunnut. Ja samahan koskee ympäristöasioita, -kukapa haluaisi luontoa ehdoin tahdoin tuhota- ei ainakaan täällä metsäläisten maassa. On varmaankin niin, että vaikka Vihreät ovat syöksykierteessä, niin eivät nyt kokonaan katoa kartalta, mutta seitsemän prosentin kannatus on Vihreille ja valtamedialle vedenjakaja.

Joko jatketaan maailmanlopun saarnaamista suu vaahdossa kuin vesikauhuinen koira, ja/tai valtamedia jatkaa kansan naaman hieromista islamisteilla, tai sitten Vihreisiin aletaan suhtautumaan niin kuin 7 prosentin puolueeseen tuleekin suhtautua: Ei kärpäsen kakkana konsensus-Suomen tuulilasissa, mutta ei myöskään kansan enemmistön tosiasiallisen tahdon poliittisena ilmentymänä, ikään kuin aina oikeassa olevana Pohjois-Korean -makuisena paratiisin airueena.

Vihreillä itsellään on omasta tulevaisuudestaan vastuu: joko hyväksyy sen, että kansa ei ole valmis mihinkään ilmastonmuutos-pakkopaitaan, eikä minkäänlaiseen väestönvaihtoon, tai sitten vouhkaa loputtomiin ja kukistuu elokapinointiin.

Seppo Huhta

9 Comments

  1. Obelix
    26.1.2022 15:22

    ”Esimerkiksi puolueen ex-puheenjohtaja Touko Aalto sanoi mm., että ” Ei vihreitä auta, vaikka juoksisimme piirissä kädet ylhäällä ja huutaisimme ”ilmastonmuutos, ilmastonmuutos”.

    Eikä vihreitä auta olennaisesti sekään, että puolueen kärkinaiset näyttävät valokuvissa / a-studion tenteissä lähes Autot Elokuvan hassunkurisilta hahmoilta, lue; hullunkurisesti hymyileviltä pölvästeiltä.

    Ps. Ymmärrän toki, että poliitikkojen pitää mediassa/politiikassa laittaa itsensä täysillä peliin, mutta rajansa kaikella.

    Vastaa
  2. Mikkis
    26.1.2022 15:34

    Olisiko kansalaiset huomanneet (vihdoin) vihreiden toteuttaman suomalaisten likvidoinnin/tuhoamisoperaation? Rahaa ei enää riitä ruokaan ja asumiseen, kun on ilmastokiimassa nostettu verot&maksut yli maksukyvyn ja maahan rahdataan elätettäväksi väkeä kiihtyvällä tahdilla kehitysmaista.

    Kohta voidaan sanoa, että Usan orjakauppiaat, Guantamon kidutusleirin ylläpitäjät, Briannian siirtomaahallinto, Stalin ja Hitler olivat/ovat pyhäkoululaisia verrattuna Suomen vihreään liikkeeseen.

    Vastaa
  3. mummo
    26.1.2022 16:19

    Turha enää puhua väestönvaihdosta. Se juna meni jo ellei aloiteta massiivisia palautuksia, kiristäen ja rahoittaen se kehitysapuvaroista.

    Vastaa
    1. Obelix
      26.1.2022 19:21

      mummo

      Äänestysprosentti
      Aluevaalien äänestysprosentti 47,5 on demokratian kannalta synkkä, sanoo vaaliasiantuntija Sami Borg
      Varsinaisena vaalipäivänä äänesti vähemmän äänioikeutettuja kuin ennakkoon, eli vain 823 857 äänioikeutettua. Sunnuntain äänestysprosentti oli 21.

      https://yle.fi/uutiset/3-12282892

      Mitä johtopäätöksiä pitäisi vetää siitä, että aluevaalien äänestysprosentti oli 47.5%:a Tai siitä, että sunnuntain äänestysprosentti oli 21.

      Ikävän pyöreä johtopäätös tilanteesta on, että maan hiljaiset, 52.5% äänioikeutettua kansalaista eivät jaksa enää leikkiä / äänestää 823 857 rikkaan tai yms. hyvinvoiviksi itsensä luokittelevan kansalaisen hiekkalaatikolla, joiden osuus sunnuntainkin äänestysprosentista oli vain vaivaiset 21.

      Ps. Se, että 52.5%:a äänioikeutetuista kansalaisista pitää mahdollisuuksiaan vaikuttaa omiin asioihinsa äänestämällä, lue; politiikkaan lähes olemattomina, jota politiikkaa harjoittaa _koalitio: SDP, KOK -ja KEPU… pikku apureineen. Jos se jotain jostain pinnan alla muhivasta kertoo, niin se kertoo ainakin kahdesta merkittävästä asiasta:

      1/ Miten pienillä kannatusprosenteilla tässä maassa kävellään – itse asiassa – jopa hymyillen ihmisten oikeuksien yli, ja tietenkin mennen tullen?
      2/ Ja opposition sopuisuudesta & harkitusta munattomuudestakin se kertoo epäröiville äänestäjille kaiken tarpeellisen, eli; kaikki puolueet ovat asiain tilaan enemmän tai vähemmän tyytyväisiä, mutta tyytyväisiä kuitenkin.

      Pss. Kukaan itseään kunnioittava oppositon äänestäjä / kannattaja tai edes ex-kannattajakaan ei halua enää kohta avata suutaan julkisesti, näin nyhveröä oppositiota puolustaakseen.

      Vastaa
  4. Niinkuin ennen -70 luvulla
    26.1.2022 17:01

    Vihreiden pitäisi ottaa käyttöön se entisajan emäpuolueen pikkuhousupolitiikka. Se jossa nuoria miehiä houkuteltiin riveihin ja aina DDR:ään asti. Silloinen pikuhousupolitiikka oli toimivaa ja tehokasta. Ja nykyisin näkyy tuo kannatuskoppikin olevan valmiina.

    Vastaa
  5. seant
    26.1.2022 17:41

    Ruotsissa vihreiden kannatus on laskenut 2,8%, suurin vaikutus on vihreiden vaatimuksesta tehdyt tyhmät energiapäätökset eli juuri tärkeät neljä ydinvoimalaa suljettiin, vaikka ei ollut tilalle 24/7 päästötöntä energiantuotantoa. Nyt siellä on tuotu hiili sähköä Puolasta ja heidän vara dieselvoimala on tuottanut sähköä viime vuonna enemmän kuin edellisen 10 vuoden aikana. Myös Suomen sähkön käyttäjät maksavat tästä typeryydestä.
    Kun puhutaan maahanmuutolla ei ole mitään yhteyttä alue vaaleihin, niin kannattaa seurata Ruotsia, siellähän terveydenhoito läänit. Esim. hammashoidosta on ollut paljon esimerkkejä ns. kanta ruotsalaiset ei sieltä hoitoa saa, sillä lapset ilmaisella hoidolla ja maahanmuuttajat muutaman euron käynti maksuilla vie kaikki ajat. Juuri eräs isä vei tyttärensä hammashoitoon ja päätti varata itselleen ajan tutkimuksiin, niin ensimmäinen aika löytyi 7 vuoden päähän samoin kun eräs muutti kotilääniin ja halusi ajan niin se olisi ollut 14 vuoden päähän. Sama homma on julkiset terveysasemat ei sinne kukaan mene, sillä ne on täysin maahanmuuttaja täyttämiä.

    Vastaa
  6. Puolueeton
    26.1.2022 18:48

    Jonkinlainen median narratiivi on sekin, että syytetään vihreää puoluetta huonosta menestyksestä. Huono menestys johtuu selvästikin puolueen johdon valinnoista. Ne ylittävät normaalin järkevän käytännön ideaalisuudellaan. Kyllä vihreät voivat edelleenkin kehittyä menestyväksi puolueeksi, mutta nykyisen johdon alla se on täysin mahdotonta, koska seuraavia realistisia ajatuksia se ei voi sietää.
    1. Pitäisi todeta selvin laskelmin, ettei Suomella ole vaikutusta tai esikuvaa ilmastonmuutostorjunnassa. Onko torjunta edes tarpeen, kun säiden lämpeneminen näyttää pysähtyneen hiilidioksidipäästöjen lisääntymisestä huolimatta. Suomen vuosittaiset hiilidioksidipäästöt ovat Tilastokeskuksen mukaan vain 0,002% ilmakehän sisältämästä hiilidioksidista. Suomen päästö on 1/94000 osa hiilidioksidin luonnollisesta kierrosta merien ja ilmakehän välillä.
    2. Tasa-arvoa ei ole olemassakaan edes suomalaisten lasten välillä, saavat erilaisia numeroita kokeissa, saati aikuisten välillä, saati eri kulttuurien välillä. Se, että myöntää tasa-arvon olevan pelkkää ideologiaa, ei estä kohtelemasta ihmisiä tasapuolisesti.

    Vastaa
  7. juha II
    26.1.2022 19:44

    Ruotsissa sama juttu. Sikäläinen ympäristöpuolue on jyrkässä syöksykierteessä. Ja kuinka ollakkaan. Sielläkin puolueen kaksi kärkihahmoa ovat täysin pelle luokkaa niin ajatuksiltaan kuin ulkoiusilta olemuksiltaan. Ruotsissa on sähkön hinta ”mansikoita” ja polttoaineet ovat nesteytettyä ”kultaa”! Eikä tämäkään vielä ole tarpeeksi ”ilmastonmuutos” -maailmanlopun torjunnassa, vaan hintoja on nostettava yhä lisää ja se sähköuto on autuaaksi tekevä ratkaisu!

    Vastaa
  8. jj.t
    26.1.2022 20:01

    Maahanmuuttovirasto teki vuonna 2021 yhteensä 119 199 päätöstä. Luku sisältää oleskeluluvat, kansainvälisen suojelun, kansalaisuuden myöntämiset sekä EU-rekisteröinnit. 90,6 prosenttia päätöksistä oli myönteisiä.melkoinen määrä uusia työläisiä.vaikka omia nuoria roikkuu kortistossa,valtavia määriä.sama ralli jatkuu vuodesta toiseen,määrät vain kasvaa.jo pikku kylillä näkyy etnistä värinää.se on sitä viher,puna,liberaali aikaansaannosta.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top