Vihreiden uudeksi puheenjohtajaksi puolueen jäsenistö äänesti jäsenvaalissa kaarinalaisen toisen kauden kansanedustajan Sofia Virran – häntä luonnehdittiin ”ulkopuoliseksi”, mikä tarkoittaa sitä, että hänellä ei ollut mitään asemia puolueen johtoelimissä ennen puheenjohtajavaalia.
Virran ei katsottu kuuluneen miinaan ajaneeseen vanhaan valtaan, jota kutsuttiin yleisesti ”telaketjuvihreiksi”. Virran vastaehdokkaana oli espoolainen Saara Hyrkkö, joka puolestaan on ollut mm. Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, tunnettu ja äänekäs vanhan vallan eli Maria Ohisalon ja Emma Karin sekä Iiris Suomelan tuKi ja tulkki. Virta sai annetuista 4701 äänestä 2760 ja Hyrkkö 1991
Eli tulos oli selvä-itseasiassa vasemmistolaiselle valtansa menettäneille puoluesatraapeille murskatappio suhdeluvuin 60-40. Saamamme tiedon mukaan Hyrkkö oli niin varma voitostaan, että hän ei toennut hakeutumaan varapuheenjohtajistoon, eikä edes puoluevaltuustoon. Hän siis uskoi saavansa kaiken vallan ja jäi ilman mitään.
SUOMELA SAI JÄÄDÄ MUTTA KAUKANA KÄRJESTÄ-HENGITTÄÄ RUOKOPILLIN VARASSA
Kuvaavaa on, että jäsendemokratian tsunami pyyhki vanhan vallan pois palleiltaan varsin perusteellisesti. Ne jotka tohtivat edes yrittää – Maria Ohisalohan ehätti heti kohta eduskuntavaalien jälkeen ilmoittamaan, ettei halua yrittääkään jatkaa Vihreiden puheenjohtajana – saivat tuta ”kansan vihan”. Puoleen jäsenistö antoi huutia eliitille. Esimerkiksi Iiris Suomela (sijaisti puolueen puheenjohtajaa puoli vuotta tämän äityisaloman aikana) joka oli jo eduskuntavaaleissa lyöty kanveesiin, koska hänen äänimääränsä putosi puoleen edellistä vaaleista eikä hän päässyt kuin kolmannelle varasijalle Pirkanmaan vaalipiirin vihreiden äänestäjistä. Hän yritti kuitenkin Seinäjoella pysyä kynsin hampain vallassa kiinni, mutta rihman omaiseksi se hänen osaltaan jäi. Suomela nimittäin yritti ensi puolueen varapuheenjohtajaksi, mieluummin ensimmäiseksi, sitten puoluevaltuuston puheenjohtajaksi, sitten toiveena oli päästä edes puoluevaltuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi, ei onnistunutkaan sekään. Hänestä tuli juuri ja juuri Vihreiden puoluevaltuuston II varapuheenjohtaja, mikä on Vihreiden ränkingissä sijaluku 8. Sitä ei kukaan tiedä varmasti kuinka monta sääliääntä Iiris lopulta sai, mutta matkaa puheenjohtajuudesta nykypostille -vaikutusvallassa- on valovuosi.
SOFIA VIRTA VOI OIKEASTI OLLA VIHREILLE MAHDOLLISUUS
Tähän viittaa se, että ensimmäisissä valintansa jälkeen pitämissään linjapuheessa ja haastatteluissaan hän on tehnyt selväksi olevansa ei sosialisti ja vankka markkinatalouden kannattaja. Virta myös kiitospuheessan ”myönsi ” perussuomalaisille ihmisoikeudet. Sofia Virta nimittäin sanoi, että (hänen johdollaan) ”Vihreät ei tule demonisoimaan yhtään toista puoluetta, eikä toisten puolueiden politiikkoja”. On päivänselvää, että tällaista puhetta olisi ollut mahdotonta kuulla Maria ohisalon, Emma Karin tai Iiris Suomelan suusta saatikka moista lupausta Saara Hyrköltä.
On selvää myöskin se, että Vihreät eivät muutu joksikin muuksi puolueeksi. Sofian Virran johdolla, mutta on syytä odottaa että jatkuva jauhaminen ilmastonmuutoksesta, turvapaikanhakijoista ja paperittomista saa rinnalleen puhetta taloudesta, turvallisuuspolitiikasta ja vaikka maaseudun ihmisten pakottamisen sijasta neuvotteluasennetta.
Yksi näyttö tuosta avartuvasta asenteesta oli se, että Virta puhui linjapuheessaan puoli minuuttia ilmastonmuutoksesta, kymmenen sekuntia turvapaikanhakijoista ja paperittomista ei sanaakaan. Sen sijaan taloudesta hän puhui eniten.
Saara Hyrkköä läheltä seuranneena olisi hänen -kuulematta jäänyt -linjapuheensa luultavasti alkanut paperettomilla, siitä jatkunut turvapaikanhakijoihin, päättynyt persujen demonisointiin. Ja huipentunut siihen, mihin jäsenistö on vihreissä ja kansalaiset muutoinkin kyllästyneet eli arroganttiin itsensä muiden yläpuolelle nostamiseen.
VIHERTOIMITTAJAT SORMI SUUSSA
Toimittajien ammattikunnassa suurin joukko on vihreitä, ei ehkä vielä enemmistö mutta ykköspaikalla ovat. Tälle sakille näytti olevan hämmastyksen paikka raportoinnin perusteella, kun he olivat jo etukäteen leiponeet Saara Hyrköstä uuden puheenjohtajat ja ovat liki kyynelehtien luopumassa Emma Karista ja Maria Ohisalosta ja sitten on luovuttava vielä ”sukulaistytöstä” Sanna Marinista. Totta kyllä Pekka Haavisto haluaa edelleen presidentiksi niin kuin aina. Se tietenkin tuo lohtua, vaikka ideologisesti harson tuolle ikuisuusprojektille laskee se, että Pekalle ei enää kelvannut pelkästään Vihreiden ehdokkaana oleminen vaan hänelle puuhataan ”kansanliikettä”-totta kyllä Seinäjoen puoluekokousväki myös hurrasi Haaviston Vihreidenkin ehdokkaaksi.
Tulee olemaan mielenkiintoista seurata vallankin valtamedian kirjoituksia, kun vihertoimittajat koittavat tempoilla irti Vihreiden vanhan vallan jumaloinnista ja kuitenkin on pakko kumartaa uutta Vihreiden valtiatarta joka Herra varjele pitää perussuomalaisiakin ihmisinä, eikä ilmeisestikään -vakivaltaakin kokeneena yksinhuoltajana halua lähtökohtaisesti polkea maahan ihmistä joka on eri mieltä.
Seppo Huhta
Artikkelikuva: valokuvaaja, Salla Merikukkanen
15.6.2023 00:19
Ei ole. Vihreät ryssivät itsensä.
15.6.2023 10:34
Mitä ihmettä? Kokoomus on talouspuolue, demarit ja vasemmisto ajaa työläisten ja köyhien asiaa, RKP ruotsinkielisten puolustaja ja Kepu maataloustuottajien talouden turvaaja, tai ainakin pitäisi olla. Vihreät olisivat välttämätön puolue keskittymään terveydenhuoltoon ja ympäristön säilymiseen, no sekin terveyttä edistävä. Näin ei ole käytännössä. Jokainen puolue haluaa vain olla suurin ja menestyä kaikissa tavoitteissa – ja sehän ei ole toiminut vuosikausiin. Kaikki ovat yhtä mieltä. Se ajatus ei johda koskaan edistymiseen.
16.6.2023 07:37
Hetkinen… Kokoomus ”talouspuolue”?? Kokoomushan kumartaa kaikille joista se tienaa edes vähän. Ja ne on valmit myymään mummonsakkin jos siitä on etua.
Ja koskas SDP:stä on tullut ”työväenpuolues”?? Jo -70 luvulla SKP ja SKDL pitivät hajuraosn SDP:läisiin koska ne olivat ”retiisejä”. Punaisia päältä mutta valkoisia sisältä. Ja niiden ideologiaan kuuluun että niillä pitää olla kaikki samat edut kuin muilla, mutta ilman työntekoa. Siksi ne kaikissa neuvotteluissa haluavt olla vaa-ankieliasemassa ja heti alkuun kuulee kommenti ”meillä nyt ei ole vielä mitään kantaa asiaan mutta me mielellämme kuuntelemme kaikki vaihtoehdot”. Eli lehmänkaupat alkoivat juuri.
Ja vihreät sitten… Missähän vaiheeessä Vihreät ovat olleet huolissaan ”terveydenhuollota” tai ”luonnosta”?? Pitää muistaa Viheriden taustat. Silloin kun Neuvostolitto romahti niin SKP:läiset ja Taistolaiset ymmärsivät ettei niillä ole paikkaa uudessa yhteiskunnassa. Niille tuli hätä. Ja ne päättivät muuttua Vihreiksi. Niille perustettiin Ympäristöministeriö sekä suojatyöpaikoiksi paikallisia ELY-keskuksia. Silloisia Ympäristöpiirejä. Joista ne ilman vastuuta ja täysin mielivaltaisesti tekevät yhä edelleen ihmisten elämän hankalaksi.
Mukaan otettiin vielä homot pönkittämään äänisaalista vaaleissa ja näin meillä olikin ”Vihreät”. Nykyisin samaan kööriin kuuluvat vielä terrosistiryhmät kuten Antifa ja Varis-verkosto. Eikä edes huumeiden käyttöä katsota pahalla. ja se väkivaltakin… Sekin on sitä parempaa väkivaltaa.
15.6.2023 13:08
Hello
I need to