Vihreillä suurin huoli lähi-itäläisistä Ukrainan sotaa käsittelevällä ylimääräisellä kyselytunnilla

Ylimääräistä kyselytuntia esitti Puhemies Matti Vanhanen siksi, että kansanedustajilla on tarvetta keskustella Ukrainan tilanteesta.

Samalla testataan sitä, että tuleeko näitä samantapaisia kyselytunteja jatkaa viikottain.

SDP kysyi mitä Suomi voi tehdä jotta venäläiset saisivat oikeaa tietoa? Ulkoministeri Pekka Haavisto selitti, että järjestöt joilla on vielä suhteita, olisivat yhteydessä venäläisiin, ja että internet on tärkeä.

Perussuomalaiset kysyivät: Oletteko valmiita korjaamaan virheen, joka on muuttanut monen EU maan käytännön, eli kolmansista maista tulevia turvapaikkahakemuksia ei oteta käsittelyyn? Vihreä sisäministeri Krista Mikkonen sanoi, että meillä on laissa mahdollisuus sulkea rajat, ja jättää käsittelemättä turvapaikkahakemukset, jos niin haluamme.
Mutta Mikkonen ei tällaista luvannut.

Keskusta kyseli selonteon perään, milloin se tulee ?

Pääministeri Sanna Marin vastasi, että selonteko sisältää mm. vastauksia ruuantuotantoon, energiaan ja kaikkinensa huoltovarmuuteen. Mutta sitä pääministeri ei kertonut milloin selonteko tulee eduskuntaan,

Edes Ukrainan äitien ja lasten akuutti hätä ei sulata vihreiden sydämiä, -Lähimpänä ovat Lähi-Idästä vielä mahdollisesti tänne tulevat

Vihreiden Inka Hopsu kyseli, miten hallitus voisi ottaa vastaan lisää pakolaisia niin Lähi-idästä kuin Pohjois-Afrikastakin, ja majoittaa heidät kodinomaisesti, eli lisää uusäänestäjiä Vihreille. Siis mikään ei suitsi vähääkään vihreiden vallanhimoa. Toki tämä toi esiin ihan kaikille mistä ”vihreydessä” on kysymys

Mikkonen vastasi, että pyritään siihen, että Suomessa pystyttäisiin noita henkilöitä majoittamaan kodinomaisesti.  -Suomen kodit ja kodinomaisuushan ovatkin lähempänä Somaliaa kuin Ukrainaa ?

KD kyseli sen perään, että kuinka nopeasti voimme irrottautua venäläisestä energiasta ja miten turvaamme ydinvoimaloille uraanin riittävyyden ?

Elinkeinoministeri Mika Lintilä vastasi, että nopein keino on irrottautua venäläisestä energiapuusta ja korvata se turpeella.
Lintilä kertoi myös, että venäjältä tulevaa uraania on varastoissa kahden vuoden ajaksi.

SDP:n Kimmo Kiljunen kyseli, että mikä on EU:n rooli nyt Suomelle ? Pääministeri Sanna Marinin mukaan yhä useammat maat ovat Unionissa nostaneet esiin puolustusyhteistyön EU-maiden kesken.

Anne-Mari Virolainen Kokoomuksesta kyseli kyberturvallisuuden ajantasaisuudesta? Marinin mukaan asiaa selvitetään ja sen eteen on tehty töitä.

Kyselytunnin aikana voi aistia suuren yksimielisyyden, jonka tosin rikkoi tuo Vihreiden esiinnostama Lähi-idästä mahdollisesti, mahdollisen ruuan puutteen vuoksi, tuleva uusi pakolaisaalto ja vielä ”kirsikkana kakun päälle” heille annettava erityiskohtelu.

Näin lukuisten edustajien silmissä myötähäpeän.

Jos olisin ajatustenlukija niin moni edustaja vaikutti miettivän Hopsun puhuessa tuollaisia varsinkin tällaisessa asiayhteydessä ”How low you can go”.

Seppo Huhta

6 Comments

  1. pöh
    9.3.2022 15:47

    Ei niitä ”ääri suvaitsevaisia” kiinnosta oikeat pakolaiset, heitä kiinnostaa kehitysmaista tulevat miehet.
    Suurin osa tulee maista joissa ei ole mitään sotaa, Somaliassakin on joskus jotain pommi-iskuja mutta niin niitä voi olla missä maailmankolkassa tahansa.
    Nythän ne lähi-idän ja afrikan tulijatkin käyttää Ukrainan tilannetta hyväkseen, ainakin osa niistä jotka ei päässyt Puolaan jäi valko-venäjälle ja sieltä Ukrainan kautta länteen.
    Tunkevat junissa naisten ja (oikeiden)lasten edelle, ja syyttävät rasismista kun ihmiset suuttuu heille.

    Vastaa
  2. Lähi-idän sivuliike
    9.3.2022 16:02

    Tälle vihreälle ongelmalle, jota puolueeksikin kutsutaan, tulisi lisätä joku slogan arabiaksi vihreä puolue kylkeen. Tai joku muslimitunnus tms. Niiden tunkeutumista tänne jne, ne ajavatkin.

    Vastaa
  3. Masa
    9.3.2022 16:08

    Tuleehan se paniikki ja sitä Pasilankin trollitehdas ulisee, että suhtautuminen Ukrainan pakolaisiin ei ole samaa kuin nuorista miehistä koostuviin mölyäviin kaukomaiden kamelikuskilaumoihin: https://yle.fi/uutiset/3-12349474

    KeMu:ja ei kukaan halunnut eikä halua Eurooppaan. Miksi he jättivät maansa, sukunsa ja perheensä ja lähtivät loiseläjiksi Eurooppaan? Työtä tekevät Euroopan veron maksajat sai loppuelämän riesan ja kustannukset KeMu:sta. Kukaan heistä ei koske työhön, jatkuva valitus joka asiasta ja meidän pitäisi vielä alkaa sopeutumaan heidän kulttuuriin ja tapoihin sekä kumartaa heitä.

    Ukrainan oikeita pakolaisia jokainen haluaa auttaa. En välitä enkä huuda, jos bensa maksaa 20-50% lisää pakotteiden takia, jos se auttaa sodan lopettamisessa. Ukrainalaiset ovat kiitollisia kaikesta avusta ja turvallisesta paikasta odottaa sodan loppumista. Moni menee heti töihin, kun pääsee vieraassa maassa, jotta saa rahaa. Heistä kukaan ei valita ruoasta, asunnosta eikä muustakaan. He haluavat palata rakentamaan maataan heti kun sota on ohi. Tässä syitä, miksi jokainen haluaa ja auttaa Ukrainalaisia OIKEITA pakolaisia.

    Vastaa
    1. pöh
      9.3.2022 17:11

      Melkoista veivaamista oli taas tuo YLEn juttu.
      Puhuttiin Syyrian pakolaisista samoin kun 2015 piti tulla syyrialaisia naisia ja lapsia, mutta tulikin irakilaisia sotilaita. Mutta nyt tiedetään miksi ei tullut naisia ja lapsia, ylen mukaan he kuolivat matkalle..

      Vastaa
  4. Kalergi-suunnitelma
    9.3.2022 19:02

    Täyshullua joukkoa nuo Suomen tuhoa ajavat viherkommunistit!
    Kokkarit tulevat hyvänä kakkosena. Muistetaan syksyä 2015 jolloin Petturi Urpo otti avosylin vastaan runsaat 30000 elintasopakolaista suomalaisten veronmaksajien piikkiin otetulla ulkomaanlainalla elätettäviksi.

    Vastaa
  5. Jallu
    9.3.2022 23:30

    Suvakit ovat olleet kovin hiljaa, vaikka aitoja pakolaisia (lapse, naiset, vanhukset, vammaiset) on 95% porukasta. RKP:n Eva Biaudet ei ole vielä vääntänyt yhtään kyyneltä näiden pakolaisten vuoksi. Partalapsien vuoksi porasi oikein eduskunnan edessä, että mitä hän sanoo lapsillensa, jos näitä sotilaskarkureita ei saada täysihoitoon Suomeen. No saatiinhan ne, voi tätä ilon ja riemun määrää. Nyt on tulossa paperit, vaikka muutaman vuoden on ollut laittomasti Suomessa. Ukrainalaiset mokomat saattavat tehdä jopa töitäkin, siis eivät saata vaan tekevät.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top