Viki-Leaks vuotajan turvapaikka Ecuadorin lähetystössä pahassa vastatuulessa

Sananvapauden sankareilla ei mene missään hyvin: Nyt Wiki-Leaks-vuotaja Julian Assange on kertonut uskovansa että hänen palauttamisensa USA:n viranomaisten käsiin on suunnitteilla.

Assange on jo aiemmin kertonut, että hän voisi antautua Englannin viranomaisille, jos nämä lupaavat olla lähettämättä häntä USA:aan tai muuhun maahan. Ruotsi on myös kaipaillut Assangea rikossyytteeseen vastaamaan. Assangen uutistoimisto Reuterille kertoman mukaan Ecuador on eväämässä häneltä turvapaikan ja oikeuden oleskella maan lähetystössä Lontoossa, mikä voi merkitä paluuta USA:han.

Assange on piileskellyt Ecuadorin Lontoon edustustossa vuodesta 2012. Maanantaina (29.10.) Assange piti Quitossa Ecuadorissa olevien tuomareiden kanssa telekonferenssin, joka on ilmeisesti jättänyt hänet synkkiin mietteisiin.

Ecuadorin lähetystö ei ole sallinut Assangelle netin käyttö viime talven jälkeen. Hänen oleskelunsa lähetystössä, joka on juridisesti Ecuadorin maaperää, perustuu edellisen presidentin, Rafael Correan päätökseen. Assange hakeutui lähetystöön Ruotsin esitettyä Englannille häntä koskevan luovutuspyynnön, jonka aiheena on syyte seksuaalirikoksesta. Syyte on peruutettu jo v.2017, mutta USA:lla on yhä kiinnostusta Assangeen, joten piileskely jatkuu.

USA on pyytänyt Ecuadorin nykyiseltä presidentiltä, Lenin Morenolta, Assangen luovutusta, rikoksena salassapidettävien sotilaallisten ja diplomaattisten asiakirjojen julkistaminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top