Wienin neuvottelut Iranin ydinsopimukseen palaamisesta jatkuvat 29. marraskuuta

Kesäkuusta alkaen seisoneet neuvottelut pappisjohtoisen Iranin palaamisesta noudattamaan vuoden 2015 ”Iran nuclear deal” -sopimusta (JCPOA), ja Yhdysvaltainen kaupallisten pakotteiden loppumisesta, jatkuvat 29.11. ilmoittivat Iran ja USA keskiviikkona

JCPOA-sopimuksella, joka solmittiin vuonna 2015 Iso-Britannian, Kiinan, Ranskan, Saksan, Venäjän, Yhdysvaltain ja Iranin kesken, pyrittiin lopettamaan Iranin pappisjohdon pyrkimykset rikastaa pommikelpoista uraania ydinaseiden hankkimiseksi, ja purkamaan Yhdysvaltain kaupalliset pakotteet Irania kohtaan. Presidentti Donald Trump irrottautui sopimuksesta vuonna 2018, kyllästyttyään iranilaisten jatkuviin sopimusrikkomuksiin. Tämän jälkeen Iran ei ole noudattanut sopimusta, vaan on lisännyt sentrifugi-kapasiteettia ja nostanut uraanioksidin rikastusastetta yli JCPOA:ssa määritellyn tason. Ei kuitenkaan ydinräjähde-kelpoiseksi, mutta reippaasti yli ydinvoimaloihin tarvittavan tason. Iran on myös häirinnyt Kansainvälisen Atomienergiajärjestön tarkastajien työtä.

”Puhelinkeskustelussa Enrique Moran kanssa sovimme aloittavamme 29. marraskuuta Wienissä neuvottelut laittomien ja epäinhimillisten pakotteiden poistamiseksi” kertoi Iranin ydinneuvottelija Ali Bagheri-Kani twiitissään, viitaten Euroopan Unionin edustajan Enrique Moraan, joka koordinoi keskusteluja.

Yhdysvallat ja Iran ovat huhtikuusta 2021 lähtien neuvotelleet Wienissä epäsuorasti -USA:n neuvottelija ei ole kokoushuoneessa- JCPOA:n palauttamisesta. Neuvottelut ovat olleet pysähdyksissä Iranin uuden presidentin Ebrahim Raisin asuttua virkaansa kesäkuussa.

Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottajan Ned Pricen  mukaan Yhdysvallat uskoi, että neuvotteluissa voidaan edetä nopeasti, jos iranilaiset ovat vakavissaan. Price kuitenkin korosti, että keskusteluja pitää jatkaa siitä, mihin ne kesäkuussa jäivät. Iranin ulkoministeri Hossein Amir-Abdollahianin viime viikkoisen lausunnon mukaan Teheran haluaa aloittaa neuvottelut puhtaalta pöydältä, sen sijaan että jatketaan siitä mihin ne keskeytyivät. Venäjän edustaja Wienin neuvotteluissa, Mikhail Uljanov, on varovaisen optimistinen:

Mihail Uljanov  03.11. 2021: VIIMEISIMMÄT UUTISET! Wienin keskustelut JCPOA:n palauttamisesta  jatkuvat 29. marraskuuta. Tämä pitkään odotettu kollektiivinen päätös avaa tien USA:n sanktioiden poistamiseen, ja Iranin paluuseen vuoden 2015 sopimuksen täyteen toteuttamiseen.

Uljanov vastaa vielä twiittinsä kommenttiin: ”Venäjällä meillä on sanonta, joka voidaan kääntää englanniksi seuraavasti: Toivo kuolee viimeisenä. Mielestäni on liian aikaista olla pessimistinen.

Iran ilmoitti tänään edistymisestä ydinsopimus-neuvotteluissa, mutta IAEA kertoi uraani-jäämistä, joita Iran ei pysty selittämään

Neuvottelut Iranin ydinsopimukseen palaamisesta jatkuvat, tai sitten ei

IAEA pääsee ja ei pääse Iranin ydinpommimateriaali-laitosten tarkkailutietoihin

Iranin ydinsopimukseen ei ole paluuta, huolimatta Bidenin pyrkimyksistä

 

2 Comments

  1. Totta kai saa
    4.11.2021 16:39

    Miks Iranilla ei saisi olla ydinaseita? Niin kauan kun Palestiinan maaperällä on ydinaseita, niin rajanaapureillakin saa olla. Se on se kauhun tasapaino.

    Vastaa
    1. Pekka Kemppainen
      4.11.2021 17:43

      Annetaanko suosiolla pommi porukalle, jota odottaa 70 000 neitsyttä per lärvi, jos vihollinen onnistuu nuppaamaan?

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top