Yhdysvallat oli vähällä jättää Suomen ”Neuvostoliiton kiertoradalle” vuonna 1949

Kyllä, sanonta kiertoradasta viittaa asemaan satelliittina, -juuri siinä merkityksessä jossa Itä-Euroopan ”kansandemokratioista” käytettiin määrettä Neuvostoliiton satelliittivaltiot. Tämän näkemyksen muuttuminen Pentagonin linjaksi Suomen suhteen estettiin Helsingin suurlähetystön päättäväisellä interventioilla, kertoo silloinen Helsingissä toiminut amerikkalaisdiplomaatti.

Itä-Euroopan maiden joutuminen 1940-luvun lopulla yksi toisensa jälkeen Neuvostoliiton alistamiksi, ja niiden poliittisen järjestelmän vaihtaminen neuvostomiehittäjien mielen mukaiseksi, ei herättänyt lännessä suurempaa hälyä. Vasta Korean sota vuosina 1950-53 muutti länsimaisen yleisön mielikuvat maailmasodan aikaisen liittolaisen ”Joe-Sedän” olemuksesta.

Toisen maailmansodan aikaiset liittoutuneet, Yhdysvallat, Englanti ja Neuvostoliitto, olivat jääneet yleisön -ja silloisten medioiden- mieleen hyviksinä, kun sodassa toisella puolella olleet pahiksina. Suomi oli ollut ”väärällä puolella”, ja kiikun-kaakun pahisten joukossa, mikä oli aiheuttanut suurta huolta Suomessa: Pidetäänkö meitä demokratiana, jollaista on syytä puolustaa, vaiko eikö.

Hyvin pitkään suurella osalla anglosaksisen maailman viranomaisista, poliitikoista ja Euroopassa toimineista sotilasjohtajista  oli välinpitämätön asenne puna-armeijan alle jääneisiin ihmisiin ja kansoihin: Jos Josef Vissarionovitsh Stalin -jenkeille siis Joe-Setä– vaati kymmeniä tuhansia ihmisiä luovutettaviksi, niin heidät luovutettiin. Kyllä, jo silloin tiedettiin miten heidän tuli käymään.

Tälläistä oli 40-luvulla, josta ei ole niin pitkää aikaa. 1949 nämä asiat olivat reaaliaikaista reaalitodellisuutta, ja Washingtonin ulkoministeriössä saatettiin laatia muistioita, joissa pidettiin itsestäänselvänä ja miltei hyväksyttävänä, että Suomi joutuu samalle tielle, kuin Romania, Bulgaria, Tsekkoslovakia, Unkari ja Puola. -Viimeksi mainittu oli sikäli kiinnostava tapaus, että juuri Puolan puolustamiseksi Englanti ja Ranska olivat julistaneet sodan Saksalle 03.09. 1939.

Jos puolalaiset olivat olleet hyvien puolella, ja silti heidät hylättiin, miten Department of State:ssa huolehditaan suomalaisista, jotka olivat käyneet sotansa pahojen joukoissa liittoutuneita vastaan?

”Suomi saatettaisiin jättää kokonaan oman onnensa nojaan”

Tämän lauseen siteeraan 40- ja 50-luvuilla Yhdysvaltain Helsingin lähetystössä toimineelta J.Raymond Ylitalolta (sivu 164). Hän viittaa huippusalaiseen muistioon ”Skandinavian ennakoitu asema strategisissa suunnitelmissa” (10.02. 1949). Ylitalon mukaan muistiossa ”hyväksyttiin Suomen siirtyminen Neuvostoliiton kiertoradalle”.

Ylitalon, ja hänen esimiehensä suurlähettiläs Avra M.Warrenin, tulkinta Washingtonissa valmistellun muistion sisältämistä näkemyksistä, ja muistion seurauksista Yhdysvaltain ulkopolitiikassa, saattaa kuullostaa 2000-luvulla haetulta, mutta 1949 oli nähtävissä toteutuneina esimerkkejä, kuinka Neuvostoliiton ja kommunismin uhkaamat kansakunnat -lännestä turvaa hakeneet yksilötkin- oli kylmästi hylätty ”reaalipolitiikan” nimissä. Mitä niitä muita sanoja oli? –Rauha, luottamus?

Helsingissä toimineet amerikkalais-diplomaatit olivat syystä huolissaan. He tiesivät suomalaisia kontaktejaan -pankinjohtajista ay-pamppuihin- kuultuaan, että suomalaisten valtaenemmistö haluaa torjua itärajan yli tarjotun vaihtoehdon, ja haluaa kiihkeästi kuulua länteen. Edellisvuonna sosialidemokraattien vaalikampanja, se legendaarinen ”JO RIITTÄÄ!”, oli purrut ja kommunisti saatu pois sisäministerin paikalta, ja ammattiyhdistysliike oli muutamaa liittoa lukuunottamatta demareilla.

Suomi ei ole menetetty, vaikka siltä voi Atlantin takaa näyttää, eivätkä suomalaiset ole antaneet periksi, -tiedettiin Helsingin Kaivopuistossa.  Kääntääkseen Washingtonin byrokraattien ja Pentagonin upseerien päät suurlähettiläs Warren päätti käyttää hyväkseen Yhdysvaltain Euroopassa olevien lähetystöjen sotilasasiamiesten kokousta toukokuussa 1949: Ensin puhutaan Pohjoismaihin sijoitetut sotilasattasheat Suomen puolelle, ja kokouksessa juntataan kanta läpi, -viestiksi Washingtoniin.

Lähetystöneuvos Chase (Helsingissä) raportoi muistiossa (11.05. 1949), mitä hän oli kertonut Tukholmassa, jossa hän juuri tästä syystä oli vieraillut:

Suomi ei ole rautaesiripun takana; se ei ole satelliittivaltio … ettei ole harvinaista että meitä (=Helsingissä, Tukholmassa, Oslossa, Kööpenhaminassa olevia diplomaatteja) kauempana Neuvostoliiton rajasta vaikuttavat henkilöt esittävät joskus vastakkaisia mielipiteitä” (Ylitalo, sivu 165) ”… eikä meidän tulisi tehdä mitään sellaista, mikä saisi suomalaiset ja neuvostoliittolaiset uskomaan, että olisimme luopuneet poliittisesta ja/tai taloudellisesta avunannosta Suomelle, ja jättäneet sen tyhjiöön.” (Ylitalo, s. 167)

Lähetystöneuvoksen kritiikki antaa kuvan siitä asenteesta, jonka torjumiseksi Warren mobilisoi diplomaatti-interventionsa. -Joka onnistui! Kaikkien muiden Yhdysvaltain johtamalta ”demokratian leiriltä” tukea odottaneiden kansojen ja hallitusten kohdalla ei yhtä onnellista lopputulosta toteutunut.

Pienten tapahtumien ketju pelasti Suomen ”vaaran vuosina”

-Ja edellä kerroin yhden niistä, eikä suomalainen selviytymistaistelu päättynyt ”vaaran vuosiin”. Miten niin päättynyt?

Tyhjiöön emme siis jääneet, sillä riittävän moni lännessä piti Suomea läntiseen sivistyspiiriin kuuluvana, mutta lopullinen henkinen maanpuolustus jäi suomalaisille itselleen. Presidentti Urho K.Kekkonen piti vuosikymmeniä yllä ”ystävyyttä”, mutta esti YY-sopimuksen tulkinnan hivuttamisen lähemmäs sotilasliittoa. mihin Kremlissä oli väsymätön mielenkiinto. Suomen paljonpuhuttu puolueettomuus oli siis UKK:n työkalu, jolla Kreml pidettiin harjanvarren etäisyydellä vaatimuksineen.

Hyvin tärkeää suomalaisen nuorallatanssin onnistumiselle oli kuitenkin Yhdysvaltojen hiljainen tuki Suomelle. Siihen liittyi myös suomalaisille annettu kehotus ”olla keikuttamatta venettä”, so. olla ärsyttämättä itäistä naapuria, ja provosoimatta ikävyyksiä sieltä päin. Nimittäin silloin ei ehkä voitaisikaan auttaa.

Tänään näyttää siltä, että olemme piakkoin myös virallisesti läntisen maailman osa, -ja suojeluksessa. Että tähän asti on päästy, se on tätä pienten tapahtumien ketjua, jonka kaikkia lenkkejä ei aina hetikään huomata, mutta teot jäävät historiaan, vaikkei kukaan kiittäisikään.

Luettavaa:

  • J.Raymod Ylitalo: Vaaran vuosilta 500-luvulle, muistelmia ja dokumentteja vuosilta 1948-50; Otava 1979.

5 Comments

  1. Huru-ukko
    14.5.2022 22:19

    Silloisille päättäjille ja taustavaikuttajille sanoisin: HEROM SLAVA. Tälle nykyiselle takinkääntäjien prisessalle: luuletko, että suomaliset ovat tyhmiä eivätkä muista mitä puoli vuotta sitten sanoit sakemanni olofon perässä. Että sinun/teidän aikananne natoon ei liitytä? Ettet häpeä. Tai no, ei se olemaatoman tissivaon näyttäminen tee kenstäkään valtiomiestä, tai edes NAISTA.

    Vastaa
  2. Terhomatti Hämeenkorpi
    15.5.2022 00:20

    Jep, kiitos kuvauksesta, Pekka !

    Vastaa
  3. Puolueeton
    15.5.2022 09:48

    Aina voi kirjoitella mielipiteitään. Historia voi olla toinen.
    Maaliskuussa 1943 Neuvostoliitto ilmoitti Usalle ja UKoolle Sumen rauhan ehdot, joissa oli selvä tavoite, palautettava välirauhan aikaiset rajat.
    Niihin ei meidän poliittinen johto suostunut, vaikka todettiin Saksan olevan häviämässä, ja menetettiin lisää kansalaisia ja Petsamo sekä Puolet Sallan alueesta.
    Sitkeä puolustus Viipurin menetyksen jälkeen kuitenkin pelasti itsenäisyyden, johon tarvittiin lisäksi Paasikivr-Kekkosen linja myöhemmin.

    Vastaa
  4. Sotaako halutaan?
    15.5.2022 10:24

    Hyvä artikkeli, mutta pitää myös huomioida, sekä itä että länsi ovat muuttuneet suuressa määrin sitten noiden aikojen.

    Vastaa
  5. Bling Bling
    15.5.2022 15:24

    Hyvä nosto historiastamme.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Huru-ukko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top