Yhdysvaltain presidentin-vaalien 2020 oikeellisuus on yhä luupin alla

Vaikka Yhdysvaltain presidentinvaaleihin 2020 kohdistuneet petosepäilyt on jo (somessa) ”loppuun käsitelty”, ja vihapuheeksi havaittu, asiat jatkavat yhä kulkuaan oikeusprosesseissa ja tarkistuslaskennoissa: Nyt on Arizonan avain-vaalipiiristä löytynyt haamu-äänestäjiä enemmän, kuin voittaneella ehdokkaalla Joe Bidenillä oli osavaltiossa etumatkaa.

Arizonan osavaltion senaatin puheenjohtaja Karen Fann kommentoi torstain (15.07.) kuulemisessa esitettyjä huomioita vaali-epäselvyyksistä sanomalla, että osavaltion lainsäätäjällä ei ole valtuuksia kutsua marraskuussa 2020 valittuja presidentin valitsijamiehiä takaisin, vaan tarkastuksen tulokset luovutetaan  liittovaltion ja osavaltion kongressille ja pääministerille. Entinen presidentti Donald Trump kommentoi perjantaina (16.07.), että paljastuneet epäselvyydet ovat enemmän kuin riittäviä vaalituloksen uudelleenarvioimiseksi.

Marraskuun 2020 vaalien läpinäkyvyyden ja eheyden tarkastukset jatkuvat ainakin Arizonassa, Georgiassa ja Pennsylvaniassa, huolimatta siitä että vaaleihin kohdistuneet moitteet ovat epäsuosittuja some-alustoilla, -ja luokiteltu valeuutisiksi.

Arizonassa osavaltion valitsijamiesten valinta ratkeaa yleensä valtion väkirikkaimmassa Maricopa Countyn piirikunnassa, ja sen äänestyslippuja ja ääntenlaskentaa onkin tarkastettu huolella, Osavaltion senaatin puheenjohtaja Karen Fann kertoi tuloksista 13. heinäkuuta: Maricopan piirikunnan 2020 vaalitarkastuksessa on ilmennyt epävastaavuuksia. Osavaltion senaatti oli pitkän väännön jälkeen saanut tutkinnan käyntiin, käyttäen mm. tietoturvayhtiö Cyber Ninjasin palveluita. Kuulemistilaisuudessa Arizonan senaatissa 15. heinäkuuta yhtiön toimitusjohtaja Doug Logan selvitti piirikunnan tarkastuslaskennan aikana havaittuja epätäsmällisyyksiä.

”Meillä on 74 000 (äänestäjälle) postitettua äänestyslippua, jotka tulivat takaisin (vaaliorganisaatiolle) henkilöiltä, ​​joista meillä ei ole selkeää viitteitä siitä, että niitä olisi koskaan lähetetty heille ”, Logan kertoi kuulemisessa.

Pian vaalien jälkeen esitetyissä väitteissä kiinnitettiin huomiota postiäänestyksen turvallisuusvajeeseen: Väittäjien mukaan postiäänestyslippuja oli jaettu henkilöille, jotka eivät olleet äänestäjien luettelossa, -siis rekisteröityneitä äänestäjiä. Tämä mahdollisti ei-äänioikeutettujen äänestämisen USA:n presidentinvaaleissa, -jos näin todella tapahtui. Loganin mukaan näin tapahtui.

Logan kertoi myös, että äänestämässä kävi noin 18 000 henkilöä, jotka oli merkitty äänestäjien rekisteriin, mutta heidät poistettiin siitä  ”pian vaalien jälkeen”. Omituinen löytö olivat ne 11326 äänestänyttä henkilöä, jotka eivät olleet äänestysluetteloissa 7. marraskuuta 2020 (vaalien äänestyspäivä oli 03.11.), mutta olivat merkittyinä luettelossa 4. joulukuuta 2020. 3981 äänestänyttä oli rekisteröity 15. lokakuuta 2020 jälkeen.

Presidentiksi valitun Joe Biden voitto Arizonassa 10 000 äänen eli 0,3 prosenttiyksikön etumatkan varassa, joten hurjalta kuullostaa. Maricopan piirikunnan viranomaiset ovat olleet haluttomia antamaan osavaltion senaatin tilaamille tarkastajille kaikkea näiden haluamaa dataa.

Georgia: Fulton County

Puolueeton vaalien eheysjärjestö Voters Organized for Trusted Election Results in Georgia (VoterGA) ilmoitti keskiviikkona (15.07.) epäselvyyksistä Fulton Countyssa, johon kuuluu mm. Atlantan kaupunki.

VoterGA:n huomio kohdistui mm. Fultonin piirin 147 000:een poissaolevana äänestäneen (=postiäänestäjän) vaalilippuun. Bidenin voittomariginaali Georgiassa oli 12 670 ääntä. Jos havaitut tai epäillyt väärinkäytökset ovat samassa suuruusluokassa, kuin pääehdokkaiden äänimäärien erotus, tilanteet menevät mielenkiintoisiksi. Onneksi Suomessa ei ole tarpeen kenenkään kysyä ”uskotko näihin vaaleihin”. 

Luettavaa/katsottavaa:

4 Comments

  1. Orang Utang
    17.7.2021 16:36

    Nancy Pelosi sen sanoi ääntenlaskennan loppusuoralla:

    – Trump voi hyvinkin voittaa vaalit, mutta Biden valitaan joka tapauksessa.

    Hänen äänenpainonsa ikään kuin vahvenivat laskennan edetessä. Saiko hän jostain «uutta tietoa».

    – Tällaisella tasolla sanottu «joka tapaus» voi tarkoittaa vain aseellista vallan haltuunottoa.

    Vastaa
  2. pöh
    17.7.2021 16:39

    Kaikista median, some-jättien, demokraattien ja monien republikaanien reaktioista saman tien vaalivilppisyytöksiin, tietää ettei ollut lähellekään rehelliset vaalit.
    Jos mitään vilppiä ei olisi ollut, niin se olisi ollut Bidenin leirin etu tutkia ne heti.
    Mutta eipä suostuttu tutkimaan vaan sanottiin koko ajan että ei ollut vilppiä, ja samaa tehdään edelleen.

    Vastaa
  3. juha II
    17.7.2021 21:20

    Petos on niin ilmiselvä, että sen saa jokainen täysijärkinen kaivaa sisälmyksistään päivänvaloon!

    Kysymys EI ole Yhdysvaltain sisäisestä poliittisesta kamppailusta vaan ”New World Order”:in, Kiinan, YK:n, Vatikaanin, Soroksen, EU:n ja Globalisti-kommunistien salaliitto Yhdysvaltoja vastaan sen saattamiseksi yhden maailman hallituksen alaisuuteen.

    Soros on kironnut Donald Trumpin alimpaan halvettiin, koska hän EI SUOSTUNUT juonimaan samoja juonia kuin demokraatit ja clintonin sekä Obaman mafiaperhe!
    Rooman puoskari paavi häärää ”ilmastonmuutospropakandan ohella myöes yhden maailmanuskonnon luomiseksi, jolla EI OLE mitään tekemistä todellisen Jumalan palvelemisen kanssa, vaan pqaremminkin se on satanistinen kultti, josta on Raamatun ”Imestyskirjassa” pullollaan materiaalia. Ja vaikkei Jumalaa tunnustaisi on se kuitenkin menevämpää kuin Harry Potter kirjat.

    Vastaa
  4. Totuus ei muutu
    18.7.2021 10:39

    Kinuskit valitsivat bidenin suurella rahalla ja painostuksella.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top