YK-asiantuntija: Yhdysvaltain asettamat sanktiot Venezuelaa vastaan rikkovat ihmisoikeuksia vastaan

YK:n erityisasiantuntija Idriss Jazairy toteaa, että Yhdysvaltojen yksipuoliset toimenpiteet sanktioina muita valtioita vastaan rikkovat YK:n antamaa julistusta vastaan Kansainvälisten Lakien Periaatteista koskien valtioiden välisiä suhteita ja yhteistyötä.

Idriss Jazairy nostaa esiin erityisesti Yhdysvaltain valtiovarainministeriön vuonna 2017 asettamat sanktiot venezuealalaisia yrityksiä ja henkilöitä vastaan. Näillä sanktioilla väitetään Yhdysvaltalaisten virkamiesten sanomana olleen tarkoitus painostaa Venezuelan presidentin Maduron hallintoa. Sanktioiden kohteena on ollut etenkin öljyn tuotanto ja rahoitustoiminta.

Venezuela on erityisesti tuominnut maansa huomattavien varojen jäädyttämisen ulkomailla. Näitä varoja olisi kipeästi tarvittu kansalaisten huolenpitoon mm. lääkkeiden ja ruoan ostamiseen, kun maassa on ollut jo pitkään pulaa monesta hyödykkeestä.

Jazairy kertoo, että Venezuelan pakotteiden on myös sanottu niiden olevan venezuelalaisten parhaaksi. Kun totuus kuitenkin on toinen; pakotteiden tuhotessa Venezuelan talouden, pitää Jazairy tätä väittämää hyvin outona, ja on hyvin huolissaan viimeisimmistä Yhdysvaltojen asettamista lisäpakotteista Kuubaa, Venezuelaa ja Irania vastaan. Hän väittää, että talouspakotteet pelinappuloina poliittisessa pelissä rikkovat ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä lakeja vastaan.

 

Aiheesta lisää: Venezuelanalysis

4 Comments

  1. saatana 6666
    10.5.2019 17:38

    koko yk voi haistaa pitkän vitun… saatanan paskajärjestö, jonka naisten oikeuksia ajaa mikälie rättipäävaltio… kunnon läppää

    Vastaa
  2. Jurnu Tiihonen
    10.5.2019 17:49

    Minulla on kyllä mennyt maku koko per***** YyyKoosta. Hyödytön, kallis ja p**** järjestö!

    Vastaa
    1. Minä
      11.5.2019 11:30

      Juu. Sama vika. YK:n lausumia ei voi ottaa minään. Ehkä jotkut poimivat mieleisensä ja pyytävät uskomaan YK:n auktoriteettiin, mutta lukuisten silmissä YK:n auktoriteetti on nolla, ollut jo kauan.

      Vastaa
  3. jussi
    11.5.2019 17:39

    USA eronnee YK:sta tuntien sen pohjattomaksi kaivoksi ja YK:n ytimeltään rötösherrojen peitejärjestöksi, joten sanokoon YK USA:lle mitä haluaa suutaan äänettömästi aukoen.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to top