Yli puoli miljoonaa suomalaista etsii työtä

ELY-keskukset ja TE-palvelut tarjoavat valtion palveluja työnhakijoille ja yrityksille. Ministeri Harakka vierailee tämän syksyn ja ensi vuoden aikana alueilla tutustumassa näihin palveluihin ja muihin alueen työllisyyttä edistäviin toimijoihin.

Hallitus sopi budjettiriihessä merkittävistä panostuksista työllisyyden edistämiseksi. Panostuksilla nopeutetaan työllistymistä ja tarjotaan työnhakijoiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaavia palveluja. Työllisyyspaketin tavoite on kääntää Suomi pohjoismaiselle uralle ja nostaa systemaattisesti työllisyysastetta satsaamalla työllisyyspalveluihin, kuten naapurimaissa tehdään.

Kaupungit entistä vahvemmin mukana työllisyyspalveluissa
Kaupunkien roolia työllisyyspalveluiden järjestäjänä vahvistetaan käynnistämällä kokeilut, jossa TE-toimistojen tehtäviä siirretään kaupungeille. Tavoitteena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille.

Työnhakijoiden kannalta keskeistä on eri alojen kuten työllisyys- ja elinvoimapalvelujen, sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä koulutuksen voimavarojen yhdistäminen palvelemaan työnhakijoita parhaalla mahdollisella tavalla.

Työnhakijat saavat aiempaa henkilökohtaisempaa palvelua
Kierroksella puhuttaa varmasti myös TE-palveluiden uudistus. Jatkossa tehokkaan työnhaun pitää alkaa mahdollisimman nopeasti työnhakijaksi ilmoittautumisen jälkeen. Työnhakijalle tarkoitetut palvelut ja sovittava työnhakuvelvoite perustuvat yksilölliseen työllistymissuunnitelmaan.

Jotta palvelujen parantaminen on mahdollista, TE-toimistojen rahoitusta vahvistetaan neljän vuoden aikana yhteensä 51 miljoonan euron lisämäärärahalla, joka käytetään pääasiassa henkilöstön lisäämiseen.

Kunkin vierailupäivän aikana keskitytään myös esimerkiksi työvoiman kohtaanto-ongelmien ja osaavan työvoiman saatavuuden ratkaisujen kehittämiseen sekä palkkatuen laajempaan hyödyntämiseen.

Valtioneuvoston 2019 työllisyyskatsaus osoittaa, että Suomessa oli heinäkuussa 268.900 työtöntä työnhakijaa ja, että työnhakijoiden kokonaismäärä oli 538.600 työnhakijaa. Työttömien työnhakijoiden osalta ulkomaiden kansalaisten määrä oli heinäkuussa 32.100 ja näistä henkilöistä oli EU/ETA-maiden kansalaisia 7.800. Avoimia työpaikkoja oli koko maan osalta haettavissa TE­-toimistoijen kautta 45.391.

Tarvitaanko Suomeen lisää ulkomaalaista työvoimaa vai lisää uusia työpaikkoja kohtaanto-ongelmasta huolimatta?

Valtioneuvoston julkaisut

2 Comments

  1. Pertti Grandell
    24.9.2019 11:33

    ei vaan mene päättäjien kalloon. olen koko ajan kertonut että suomessa 500 000 työtöntä, emme kaipaa mitään 3 maiden läpsyttelijöitä joiden palkka makse taan pottunokkien veroista…..kaikki ulos maasta ja omat kansalaiset töihin. meillä on jo perustuslaissa että jokaisella suomalaisella on oikeus työhön. eikä että jokaisella 3 maista laittomat saavat etusijan. eikö tämä saatana jo mene itu-hippi ministereiden kalloon. rinteen perkulekin voisi jo heittää handuukin nurkkaan ja antaa pätevämmälle porukalle vastuun….

    Vastaa
  2. Työtön työläinen
    24.9.2019 12:41

    Suuri osa työn etsijöistä on näitä Sipilän, Orpon ja Lindströmin porvarihallituksen 1 tunti viikossa tekee työläisen duunareita, joiden ”palkan” maksaa käytännössä edelleen veronmaksaja/yhteiskunta sosiaalitukien muodossa. Tilastot toki saadaan kaunisteltua.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Scroll to top